Randal avasi silmiään vähän enemmän ja loi toiseen ystävällisen katseen, mikä kuitenkin näytti torjuvan säälittelyn.
— Minulla on aikaa istua tukehtumassa nyt, läähätti hän hymyillen. Olen lopettanut lupaamani esitelmät.
— Sinun ei olisi koskaan pitänyt suostua niiden pitämiseen. Puhuminen on sinulle vahingollista.
— Hyväksyithän sinä sen, mitä puhuin?
— Enemmän kuin hyväksyin. Se oli sanomattoman mielenkiintoista. Sinä osaat tehdä tieteen jokapäiväisen elämän tajuttavaksi ja käytettäväksi. Ja niin hauskaksi sitten! Sinua kuunteleminen tuotti iloa. Mutta sinua itseäsi puhuminen vahingoittaa!
— Vielä mitä! läähätti Randal, henki virkeänä huolimatta ruumiin heikkoudesta.
— En voinut olla ajattelematta, mikä herätysprofeetta sinusta voisi tulla, jos suuntaisit puheesi uskonnolliselle alalle, sanoi Erik Sander ja katsoi uuteen ystäväänsä jonkinlaisella uteliaisuudella.
— Se henki ei ole vuotanut minun ylitseni, vastasi dosentti hieman lyhyesti, ikäänkuin ei olisi tahtonut keskustelua siihen aineeseen.
Hänestä pidettiin paljon puhujana, sillä hän oli tavattoman monipuolisesti sivistynyt, hänellä oli selvä ja mallikelpoinen esitystapa, suurta suvaitsevaisuutta eri ajatussuuntiin nähden, jopa niin suurta, ettei helposti voinut päästä selville siitä, mikä oli hänen omansa. Hänen personallisuutensa vaikutus oli voimakas ja mielenkiintoinen ja ehdottomasti hyvä. Tieteellisissä ja yleissivistävissä aineissa pidetyt esitelmät, jotka hän juuri Västanforsissa oli päättänyt, olivat erään kansanvalistusyhdistyksen toimeenpanemat, yhdistyksen, joka piti itseään erikoisen onnellisena onnistuttuaan saamaan niin etevän kyvyn, kuin dosentti Randalin, myötävaikutusta. Harjun patruuna Erik Sander oli samaisen yhdistyksen jäsen ja asiamies kotiseudullaan, senvuoksi oli langennut luonnostaan, että hän oli vastaanottanut Randalin vieraakseen kotiinsa tämän Västanforsissa oleskelun aikana, joka oleskelu oli pitentynyt joksikin aikaa senvuoksi, ettei Sander tahtonut päästää mielenkiintoista vierastaan. He olivat molemmat iloiset tästä tilaisuudesta, jonka kuluessa he saivat syventää entisen pinnallisen tuttavuuden ystävyydeksi.
— Nyt sinun pitää nukkua, sanoi Sander. Anna jokin merkki, kun haluat aamiaista. Emmekö ole antaneet sinulle mitään soittokelloa?