— Ei mitään kummallista. Ihmettelen vain mitä setä sanoo luennoissaan.
— Siinäpä sitä ollaan.
— Minun olisi pitänyt tulla? kuuntelemaan silloin Västanforsissa, mutta enhän tuntenut setää vielä silloin, ja esitelmät ovat yleensä sietämättömän ikäviä minun mielestäni. En saata koskaan kuunnella yhtä mittaa, ja sitten kadotan langan enkä saa mitään selvää enää. Niin käy kirkossakin. Eihän setä pidä saarnoja?
— En.
- Mistä setä sitten puhuu?
— Oikeastaan tahdon saada ihmisiä ajattelemaan. Itseään ja maailmaa, missä he elävät.
— Kyllä kai ihmiset itsestäänkin ajattelevat, tokko heille tarvitsee sitä opettaa.
— On eroa ajattelemisen ja ajattelemisen välillä.
— Miten setä sitten ajattelee?
— Lähden siitä mitä tiedän, päästäkseni sitten vähitellen sen perille mitä en vielä tiedä. Ja minun opetukseni pyrkii siihen, että saisin muitakin opetetuksi tekemään samoin. Kun luennoin ylioppilaille esimerkiksi, teen mielelläni niin, että otan yhden lahjakkaimmista ja keskustelen hänen kanssaan ja saan siten esille asian kysymyksin ja vastauksin ja luonnollisin johtopäätöksin.