— Tekikö setä samoin Västanforsissakin?
— En. Siellä puhuin yksin.
— Siksipä hengenahdistus tuli, eikö tullutkin? Sille on varmaankin parempi tuo toinen tapa kysymyksin ja vastauksin, sillä silloin setä saa hengittää välillä.
— Niin kai se on. Sinä olet käytännöllinen! Mutta ei puheiden pitäminenkään vahingoita minua. Se on alussa hankalaa, mutta käy paremmin, kun pääsen vauhtiin, etenkin se käy hyvin, kun aine huvittaa minua niin, että unohdan ajatella ääntäni. Ääneen lukemista sitä vastoin en ollenkaan siedä. Silloin ääni salpautuu, sillä silloin en voi hengittää juuri niinkuin tahdon kuten puhuessani.
— Miten pulmallinen tuo hengenahdistus mahtaakaan olla! sanoi Sif.
— Niin, pulmallinen se kyllä on.
— Setä koettaisi tuota samaa tapaa minun suhteeni kuin ylioppilaiden!
Opeta minua ajattelemaan! Pyysi Sif mielenkiinnolla.
Ehdotus huvitti Randalia, mutta ennenkun siitä ehti tulla mitään, tulivat Åke Boson ja Majken, minkävuoksi ajatteluharjoituksen asemasta tuli esittely ja yleistä puhelua, hauskaa kyllä, mutta ei tuota erikoista hauskuutta, jota Randal ja Sif olivat odottaneet itselleen aiotusta filosofiaopetuksesta.
6.
Allan Bentick istui huoneessaan tunturimajassa ja tuprutti kuin savupiippu karkottaakseen sääskiä, jotta saisi rauhassa kirjoittaa vaimolleen. Hän kuvaili paraillaan Sifin kujetta, ja hymy väikkyi hänen huulillaan. Hän kirjoitti hauskasti ja tiesi sille pantavan täyden arvon.