Kaksi päivää hän ja hänen seurueensa olivat olleet pienessä tunturimajassa ja tyytyneet pikku retkeilyihin ympäröiville tuntureille. Randal oli lyöttäytynyt heidän joukkoonsa ja oli arvokas lisä, kaikkien kunnioittama.
Ovi avattiin, ja Sif tuli sisään hyppien. Hän heittäysi nauraen pitkäkseen vuoteelleen.
— Mitä sinä nyt olet hullutellut? kysyi isä odottavana ja otti sikaarin suustaan.
— Olen tunnustanut rakkauteni Majkenille ja tehnyt hänet onnelliseksi suutelemalla häntä, kuiskasi Sif ja katsoi säteilevin, veitikkamaisen raikkain silmin isäänsä.
— Sinä höpiset! sanoi tämä.
— Se on ihan totta. Hän oli niin innoissaan ja ihastunut. Se oli varmaankin ensimäinen rakkaudentunnustus, mikä hänelle on tapahtunut.
— Olehan kohtuullisen ylimielinen! Se oli kai sinullakin ensimäinen!
— Ensimäinen jonka tein, niin kyllä. Olenhan saattanut vastaanottaa monta sinun tietämättäsi.
— Oletko?
Sif nauroi salaperäisesti.