— Silloin pyydän minä saada seisoa piilossa puiden varjossa, nauroi
Allan.
— Sen saat. Ihmettelen miten hän ottaa sen. Tulemmeko jälkeenpäin ystäviksi vai verivihollisiksi?
— Hän tulee ystäväksesi, jos hänessä on huumoria, muutoin hän tulee inhoamaan sinua, koska olet saattanut hänet naurunalaiseksi.
Sif mietti hetken.
— Hän suuttuu kyllä, päätti hän sitten, sillä hänellä ei ole minkäänlaista arvostelukykyä.
— Senkötähden kun hän pitää sinusta?
— Ei, senhän pitäisi olla todisteena siitä, että hänellä on arvostelukykyä. Ei, mutta hän ei voi sietää setä Randalia. Tämä on hänen mielestään itserakas ja ylpeilee terävällä päällään. Voitko ajatella jotain niin typerää? Suutuin niin kun hän sanoi sen, että olin eksyä roolistani. Hän on kateellinen setä Randalille hänen hyvän päänsä lähden, senvuoksi ettei hänellä itsellään ole sellaista. Eikä hän voi sietää, että setä Randalin puheessa on aina jotain pontta sentähden että hänen omassa puheessaan ei ole koskaan mitään, vaikka hän herkeämättä löpisee.
— Onko hän ainoa joka löpisee?
Sifin silmät välähtivät vastineeksi pistopuheeseen.
— Kidutuskaan ei purista minulta enää sanaakaan! selitti hän ja puristi huulensa yhteen.