— Kaikki ovat kaiketi ruokailuhuoneessa nyt, he olivat niin nälkäisiä, että he törmäsivät päätäpahkaa kun soitettiin, sanoi Sif ja veti henkeä.
— Luulen sinun sydämesi tykyttävän? hymyili isä.
— Äh! vastasi Sif.
Mutta hänen hahmonsa oli vähän kalpea päivetyksen alla hänen avatessaan ruokailuhuoneen oven astuessaan sisään.
Kuten Sif oli arvellut, olivat kaikki koolla ruokailuhuoneessa ja olivat jo käyneet käsiksi voileipäpöytään.
Ensimäinen, joka huomasi tuon nyt täydellisesti naisentuneen Apollon, oli Åke. Hän jäi seisomaan kuin naulattuna ja luuli ensin näkevänsä näyn. Ei sanaakaan hän sanonut, mutta kun vaihdetun puvun merkitys selveni hänelle, punastui hän korvia myöten, tutkien muististansa kaikkea vähemmän sopivaa mitä hän mahdollisesti oli sanonut ja tehnyt tuttavallisen toveruuden suojassa.
Sif meni etemmä huoneeseen, ja hämmästys suureni.
Majkenin silmät suurenivat ja saivat suuttumuksen ilmeen, jonka syystä hän ei heti ollut selvillä.
— Tuhat tulimmaista! pääsi Åken toverilta, joka oli pudottaa lasin, jonka oli viemäisillään huulilleen.
— Tohtori Bentick, oliko hän tyttö koko ajan vai onko hän poika? kysyi innokkaasti toinen Majkenin tyttöystävistä.