— En, hyvin lähellä…
Sitte hän taas luki pari säettä:
Keskellä kenttäin, varjossa koivuin,
korkeella kummulla, partaalla virran seisoi…
Mutta näytti siltä kuin lukija samalla olisi jotakin miettinyt, sillä yht'äkkiä hän sulki kirjan ja kumartaen lausui:
— En ole vielä esittänyt itseäni Teille. En edellyttänyt, että keskustelumme tulisi näin pitkäksi. Mutta nyt huomaankin, että se tulee jatkumaan…
Hän loi silmänsä alas ja hetken arveltuaan sanoi:
— Nimeni on Julius Przyjemski, asun tuossa talossa…
Hän osoitti ruhtinaan linnaa. Nuoren tytön katse kirkastui; hän tunsi, että sopivaisuuden vaatimukset nyt olivat täytetyt. Mutta samalla hän tunsi myöskin kummastusta.
— Minä luulin, ettei kukaan asuisi linnassa.
— Tähän saakka ei siellä olekaan muita asunut kuin joku palvelija, mutta eilen omistaja saapui viettämään siellä lyhemmän ajan…