Tyttö nauroi.
Sankaritöitä ne eivät olleet, mutta niihin tarvittiin sentään suuri annos hyvää tahtoa. Olen aivan varma siitä, että isän terveys on niinkin hyvä juuri siksi, että hänellä on raitista ilmaa ympärillään. Jos olisimme edelleen asuneet vanhassa paikassa, likaisen, vastenmielisen kujakadun varrella, niin kukapa tietää, kuinka silloin olisi käynyt. Mutta täällä voi isä, jollei paremmin, niin ei ainakaan huonommin, ja kaikilla meillä on hyvä olla…
— Hyvä! — toisti Przyjemski miettiväisesti. — Te siis tunnette itsenne täysin onnelliseksi, senjälkeen kuin tänne muutitte?
Katsahtamatta ompelustaan puisti tyttö suruisena päätänsä.
— Ei aivan hyvä, en ole ollenkaan tyyni isän terveyden enkä lasten tulevaisuuden suhteen…
— Entäs oman tulevaisuutenne suhteen?
Nyt katsahti neitonen mieheen rajattomalla kummastuksella.
— Tulevaisuuteni? Mitä minulle voisi tapahtua? Olenhan täysikasvuinen, ja tulkoon mitä hyvänsä, niin kyllä suoriudun…
— Siinä tapauksessa Te olette onnellisempi kuin ruhtinas, kyllä hän ei voi suoriutua…
Kuinka niin?