— Miksette tahdo istuutua?
— Kun minulla on kiire. Minä vaan pistäydyin täällä sinua hakeakseni. Nyt sinulla on aikaa seurata minua ostoksille. Minun täytyy ostaa pari uusia kenkiä, näethän minkälaiset minulla nyt on.
Eukko näytti valkoiseen sukkaan puettua latuskajalkaa, jota verhosi ruskea lintallaan oleva nahkatohveli.
— Minä en uskalla mitään ostaa, ellet sinä ole mukana. Minua petkuttavat, houkuttelevat ostamaan jotakin, joka ei mitään kestä. Lisäksi minä tarvitsen nauhoja myssyjeni reunustamiseen. Pukeudu ja tule mukaan!
Klaara istui allapäin. Katkeran pettymyksen tunne hänet valtasi, mutta sitte hän katsahti ylös ja vastasi reippaasti:
— Kyllä, kyllä minä tulen mukaan, otan vaan kaulukseni ja hattuni.
He lähtivät heti menemään. Klaara sulki talon portin ja pisti avaimen taskuunsa. Hänen isällään oli oma avaimensa. Kulkiessaan puutarhan kautta virkkoi vanhus:
— Kun olen rahaa saanut puodissa vaihdetuksi, annan sinulle rahaa
Stasin lukukausimaksua varten. Eikös nyt ole maksun aika, vai kuinka?
— Kiitos, — kuiskasi Klaara. — Jollei Teitä olisi, niin en ymmärrä, kuinka voisimme pitää Stasia koulussa.
— Entäs sitte? Tässä maailmassa täytyy toisiaan auttaa. Oletko kiltti ja reunustat myssyni uusilla nauhoilla?