— Ketkä?
— Perkowskin herrasväki ja Te. Eräs tuttavani kertoi minulle, että Perkowskin herrasväki oli kutsunut Teidät huvimatkalle, jolla varmaankin oli sangen hauskaa… Mutta miksi ette tullut Perkowskin illalliselle, Teitä siellä kovasti odotettiin ja kaivattiin.
Przyjemski ei heti vastannut, ja kun hän lopulta sen teki, piili äänessä salainen hymy.
— Minä en ole ollut Perkowskin illallisilla enkä heidän huviretkellään. Mutta jos suvaitsette, niin puhumme hauskemmista asioista … kuin Perkowskin herrasväestä. Kiitos kirjasta, jonka minulle lainasitte; minä en aijo sitä vielä jättää takaisin. Minä luen sen kannesta kanteen, ja sitte Te saatte sen. Se sisältää suuremmoisen runoelman. Minä kyllä tunsin sen ennestäänkin, mutta vain pintapuolisesti. Olen todellakin kiitollinen, kun olen saanut siihen tutustua… Mutta sanokaapas minulle nyt, miten olette saanut päivänne kulumaan, ja eikö se ole tuntunut pitkältä? Minusta se ainakin on ollut äärettömän pitkä. Mitä tänään olette tehnyt?
— Samaa kuin muinakin päivinä; ei siitä sen enempää kannata puhua…
— Kyllä, kyllä, kertokaa!
Klaara nauroi sydämellisesti.
— No, olkoon menneeksi! Minä olen siivonnut huoneet, laittanut päivällisen, pessyt vaatteita, olen ollut asioilla erään tuttavan seurassa … Entäs sitte vielä? Minä olen auttanut veljeäni läksyjensä lukemisessa, olen valmistanut teetä, ommellut…
— Kaikki nuo asiat hän lasketteli estelemättä ja hauskuudekseen. Mies kysyi:
— Ettekö ollenkaan ole lukenut tänään?