— Onpa kyllä, ja tästä työstä hän tuntee suurta iloa; muutoin hänen elämällään ei olisi mitään päämäärää… Hänellä ei ole lapsia.
Mies päätti:
— Koskapa hänellä on viisitoista tuhatta, niin hän muistuttaa parisilaista jumalanäidin kuvaa…
Przyjemski nojasi kyynärpäänsä portaita vastaan, painoi päänsä käteen ja vaipui niin syviin mietteisiin, että Klaara sen huomasi. Hänkin vuorostaan hetkesi äänettömäksi eikä uskaltanut sanallakaan miestä häiritä. Hiljaisuutta kesti muutamia minuutteja, sitte oikasi Przyjemski itsensä ja katsahti tähtiin. Klaara huomasi, että ryppy kulmakarvojen välissä syveni.
Mies virkkoi:
Tähdet lentelevät.
Myöskin Klaara vaistomaisesti hiljensi ääntään, vastatessaan:
— Elokuussa aina tapahtuu paljo tähdenlentoja, väitetään, että kun tähti lentää, tarvitsee vaan ajatuksissaan lausua toivomus ennenkuin tähti sammuu, niin toivomus varmasti toteentuu… Katsokaas tuossa taaskin yksi lensi! Tuossa toinen, kolmas!
Przyjemski loi katseensa taivasta kohden, jossa tähtiä lenteli ristiin rastiin, ja lausui verkalleen:
— Lausua toivomus… niin monta tähteä lentää, että Te kerkiätte aina jotakin toivoa, ennenkuin joku niistä sammuu.