Klaara vaikeni. Mies nyt kääntyi häneen päin ja istui niin lähellä, että Klaara selvästi huomasi silmien ilmeen.
Koettaessaan vapaasti lausua, sanoi hän:
— Minä olen hyvin itsekäs. Jos uskoisin, että lentävä tähti voisi täyttää ihmisten toivomukset, niin aina rukoilisin siltä tuota samaa asiata: että isäni tulisi terveeksi, että lapset lukisivat ahkerasti ja että heistä tulisi hyviä ihmisiä.
— Mitäs Te rukoilisitte itsellenne! Klaara katsoi kummastuneena.
— Itselleni! Tuota juuri itseni tähden ensin toivon.
— Onhan tuo oikein ilkeätä itsekkäisyyttä! Mutta ettekö todellakin tahtoisi, että tähti tuottaisi Teille niin suurta onnea, että se sydämen muuttaisi leimuavaksi tähdeksi ja kohottaisi sen korkealle, korkealle ylemmäksi kaikkia mitä maailmassa löytyy.
Nämät sanat kuullessaan Klaara tunsi, että hänen sydämensä muuttui leimuavaksi tähdeksi, ja juuri sen tähden, että hän tuon tunsi, hän virkkoi leikillisesti:
— Jos jotakin anoisin itseäni varten, niin anoisin sitä, että saisin olla ulkona metsässä kokonaisen päivän. Minua metsä eniten miellyttää. Sitte hän lisäsi:
— Mitäs Te anoisitte lentävältä tähdeltä?
Przyjemski vastasi ajatuksiinsa vaipuneena: