— Minä anoisin kultaiselta tähdeltä vakuutusta siitä, että on olemassa hyviä, puhtaita sydämiä maailmassa, ja sitte anoisin, että tuollaisen sydämen saisin omakseni…
Mies hetkeksi vaikeni ja sitte jatkoi:
Minä anoisin: Kirkas tähti, anna minun unhottaa kaikki synkät uneni…
Samalla kertaa suloisella ja katkeralla tunteella kuunteli Klaara hänen sanojaan. Ääni hyväili hänen korviaan, mutta sanoissa piili jotakin käsittämätöntä, joka sydäntä ahdisti.
Przyjemski nousi pystyyn ja virkkoi keveästi:
— Emmekö hiukan kävelisi puutarhassa?
Klaara nousi nöyrästi ja he vaelsivat pitkin kasteista nurmikkoa kahden karviaispensasryhmän välitse sireenimajaa kohden.
— Te sanotte anovanne lentävältä tähdeltä, että isänne tulisi terveeksi… Eikö hän sitte ole terve?
— Oi ei! Hän on hyvin heikko, on ollut kauvan.
— Mikä häntä oikeastaan vaivaa?