— Mitä se oli? Soittaako joku linnassa? kuiskasi Klaara.
Przyjemski vastasi:
— Ruhtinas soittaa, hän on suuri soiton ystävä, ja me usein soitamme yhdessä.
— Vai soitatteko Tekin?
— Minä soitan selloa, ja hän säestää minua pianolla taikka päinvastoin.
Pidättekö soitosta?
Linnasta jälleen kaikui muutamia säveleitä, mutta tällä kertaa eivät heti tauonneet. Ne sulivat puiden hiljaiseen huminaan, ja kun tuo taukosi, kaikui vielä pianon säveleitä yksinänsä.
Klaara vastasi hiljaa:
— En voi koskaan soittoa kuulla tulematta liikutetuksi.
— Onko Teillä siihen usein tilaisuutta?
— Äidin kuoltua — hänen oli tapa soitella isälle iltaisin — vain pari kolme kertaa tuttavien luona.