— Ja sitten tulee Teidän minulle puhua, mitä merkitsee, että kori on saapunut mukananne tänne.
Klaara nosti päätään ja vastasi, häneen vakavasti katsahtaen:
— Otin sen mukaani, kun ajattelin, että Teidät mahdollisesti täällä tapaisin, Olkaa hyvä ja ottakaa se aidan toiselle puolelle ja lähettäkää sitte joku sitä noutamaan.
Klaara sitten nosti hedelmäkorin molemmin käsin aidan yli ja Przyjemski teki niinkuin käskettiin, mutta sitte hän virkkoi tytölle:
— Kas niin, nyt on tuomio toimeen pantu, mutta tahtoisin myöskin tietää syyn.
Klaara huomasi, ettei mies suinkaan ollut loukkaantunut, päinvastoin, leikilliset sanat kaikuivat ehkä sydämellisemmin kuin koskaan ennen Klaara sen vuoksi vastasi jotenkin nopeasti:
— En luule voivani asiata oikein selittää. Mutta onhan mahdotonta… me emme koskaan… ei isäni enkä minä… voihan olla köyhä ja kumminkin…
— Seistä omin jaloin, — päätti Przyjemski.
Mies seisoi hetkisen mietteissään, mutta katse ei osottanut vähintäkään harmia. Sitte hän jatkoi:
— Mutta otatte lahjoja rouva… eläinlääkärin leskeltä?