— Hiljaa, Stas tiuskasi Frania — Klaaran sulhanen on jo täällä.
Tukevia, Varmoja askeleita kuului pihalta. Kohta aukeni kuistin ovi ja sisään astui pitkä mies, jonka täytyi kumartua sisään päästäkseen. Yhdellä ainoalla silmäyksellä hän oli kaikki havainnut, pienen matalan huoneen, vihreän kaakeliuunin ja siniset, punaruusuilla kaunistetut seinäpaperit, neljä ihmistä ruokapöydän ääressä, resedakimpun piirongilla. Puna kasvoillaan, mutta jotenkin vapaasti Klaara lausui isälleen:
— Herra Julius Przyjemski…
Ja sitte vieraalle:
— Minun isäni…
Wygrycz nousi pystyyn ja ojensi pitkän, luisevan käden.
— Minulla on varsin suuri ilo… Olkaa hyvä ja istuutukaa, olkaa niin hyvä!
Klaaran posket olivat nyt saaneet takaisin tavallisen värinsä. Tyynesti ja keveästi hän puhdisti pöydän ja läjä lautasia käsivarrellaan hän pujahti keittiöön, samassa kuin hän katseellaan antoi sisaren ymmärtää, että tämän pitäisi ottaa vesikarahvi ja vahakangas. Kankaan alla oli valkoinen, virkattu liina, levitetty maalaamattomalle honkapöydälle. Stas otti resedakimpun piirongilta ja asetti keskelle pöytää.
Kun Klaara muutaman minuutin kuluttua palasi keittiöstä, havaitsi hän iloiseksi hämmästyksekseen, että isänsä oli antautunut vilkkaaseen keskusteluun vieraan kanssa. Tuo lyhyt hetki oli riittänyt karkottamaan väsymyksen ja mielipahan sävyn hänen kasvoistaan. Todellakin mahtoi Przyjemski olla oikea taikuri!
Asian laita oli sellainen, että Przyjemski oli alkanut tehdä vanhalle kanslistille muutamia kysymyksiä siitä kaupungista, missä tässä oli ikänsä elänyt, ja tällä tavoin kosketellut ainetta, josta Wygrycz oli huvitettu. Kanslisti laajasti selitteli kaupungin väestöä, sen yhteiskuntakerroksia ja taloudellista asemaa.