Ensi aluksi puheli Wygrycz hitaasti ja sanoja haeskellen, niinkuin on tapana ihmisten, jotka ovat tottumattomia lausumaan ajatuksensa, mutta vähitellen alkoi puhe sujua yhä keveämmin. Tummat silmät vilkastuivat ja saivat valppaan, älykkään ilmeen, ja luisevat kädet säestivät sanoja vilkkailla liikkeillä.
Tehtyään selkoa kaupungin sisällisistä oloista, lisäsi hän:
— Huonosti on asiat ylhäällä, huonosti alhaalla, huonosti keskikerroksissa. Kaikkialla vaan puutteita ja epäkohtia. Ja — suokaa anteeksi, että sen sanon — vika on varmaankin osaksi sellaisissa varakkaissa ja samalla nerokkaissa ihmisissä kuin ruhtinas Oskari…
Hän keskeytti, mutta jatkoi kohta epäröiden:
Niin, te saatte olla hyvä ja suoda anteeksi, ehkäpä minun ei olisi pitänyt tuota lausua ruhtinaan sihteerin ja ystävän kuullen.
— Kyllä, kaikin mokomin — virkkoi Przyjemski vilkkaasti. — Sanokaa vaan suoraan, mitä ajattelette. Minä olen ruhtinaan ystävä, ja juuri siksi minun mieltäni mitä suurimmassa määrässä kiinnittää kuulla, kuinka ruhtinasta täällä arvostellaan. Minä pyydän teitä vieläpä olemaan hyvä ja selittämään, missä suhteessa arvelette ruhtinaan olevan epäkohtiin syyllinen.
Wygrycz siirtyi kiivaasti paikoiltaan kapealla sohvalla.
— Missäkö suhteessa? — huudahti hän. — Mutta paras herra Przyjemski, onhan se itsestään selvää! Suurin osa ruhtinaan maatiloista sijaitsee näillä seuduin. Itse kaupungissa hänellä on linna, joka on hänen isänisänsä taikka isänisänisänsä rakentama. Hän on rikas ja hänen nimellään on sellainen kaiku, että, jos hän koettaisi perehtyä olosuhteisiin, niin hänen jok’ikinen sanansa tulisi meille tueksi ja oppaaksi, joka toimensa hyväksi työksi. Pyydän rohkeuteni vieläkin kerran anteeksi, mutta tehän itse kehotitte minua puhumaan suuni puhtaaksi… Ruhtinas kiertelee maita mantereita…
Tähän Przyjemski hiljaa virkkoi: I
— Eihän siitä ole kuin viisi vuotta, kun hän täällä viimeksi oli. Ennen hän oleskeli jotenkin pitkät ajat maatiloillaan tässä seudussa, ja linnassakin hän asui…