Senkö tekin huomaatte! … Ja kumminkin on ruhtinas kristitty; siinä ensimmäinen asia. Kumminkin hän on täällä syntynyt ja omistaa täällä maatiloja, siinä toinen…
Klaara, joka koko keskustelun ajan oli istunut ikkunan ääressä, ompelemassa pitsiä myssyn reunaan, nosti tämän kuullessaan päätään ja puuttui arasti puheeseen:
— Rakas isä, minun mielestäni meidän ei pitäisi noin ankarasti arvostella ihmisiä, jotka sentään ovat aivan toisellaisia kuin me itse.
— Toisellaisia? Miksi toisellaisia? Missä suhteessa? Mitä sillä tarkoitat? Jumala on kaikki luonut, ja samassa maassa me kaikki elämme. Kaikki tekevät syntiä, kärsivät ja kuolevat, ja nuo kohtalojemme yhtäpitäväisyydet tekevät kaikki erilaisuudet mitättömiksi.
— Te olette oikeassa — vakuutti Przyjemski. — Te lausutte syvän totuuden. Mutta minä olisin neiti Klaaralle hyvin kiitollinen, jos hän jatkaisi ystäväni puolustamista.
Przyjemski katsoi häneen niin lämpimästi, että hänen kasvonsa kirkastuivat. Paljoa varmemmalla äänellä Klaara jatkoi:
— Minusta tuntuu, että tuollaisten rikasten ja korkeasukuisten ihmisten, jotka elävät aivan toisellaisissa oloissa kuin me, täytyy saada aivan toisellaisia käsitteitä ja tapoja, niin että mikä meille on hyvin tunnettua, on heille varsin vierasta; mikä meille on velvollisuutta, tuntuu heistä tarpeettomalta ja mahdottomalta. Ehkäpä ruhtinas on sangen hyvä ihminen, vaikkei hän järjestä elämätään niin, kuin hänen meidän mielestämme tulisi… Ehkäpä hän on saanut Vastenmielisyyttä ihmisiä kohtaan, jotka ovat pilanneet hänet imartelemalla tahi teeskentelemällä olemattomia tunteita.
Przyjemskin kasvot yhä enemmän kirkastuivat. Päätään kääntämättä hän katsoi nuoreen tyttöön, eikä silmät tahtoneet hänestä erota. Wygrycz sitävastoin kuunteli levottomana ja ilmeisesti tyytymättömänä tytön puheesta. Hän kohautti olkapäitään, kun Klaara oli puheensa päättänyt.
— Naisten lorua! Naiset aina luulevat voivansa kaikki hyvin selittää, asia muka johtuu siitä ja siitä. He ovat tottuneet kiinnittämään huomionsa pikku-asioihin. Minun käsitykseni mukaan on vaan kahdenlaista väkeä: rehellisiä ihmisiä ja konnia. Joko noudattaa ihminen Jumalan käskyä, palvelee lähimmäistään ja tekee työtä oikean asian puolesta, taikka hän ei sitä tee. Syntinen hän tosin saattaa olla ensin mainitussakin tapauksessa, mutta aina on hän kumminkin jonkun arvoinen; toisessa tapauksessa hän ei ole edes mädänneen puolukan veroinen. Niin on sen asian laita!
Przyjemski vastasi verkalleen: