— Te tuomitsette ankarasti ja häikäilemättä, mutta neiti Klaara seisoo kuin lempivä ja sovittava enkeli välillämme — ja hän on enkeli.
Ja antamatta aikaa vastaamiseen, virkkoi hän heti Wygryczille:
— Onko teillä aina ollut sama toimi kuin nykyään, ettekö ole aikaisemmin ollut muissa toimissa? Minusta tuntuu niin…
Wygrycz hymyili karvaasti.
— Koko elinaikani, herra Przyjemski, nim. 18:sta vuodesta lähtien olen ollut saman viraston palveluksessa. Olen porvarin poika tästä kaupungista, isälläni, joka oli käsityöläinen, oli täällä pieni talo. Hän lähetti minut kouluun — suoritin kimnaasin 5 luokkaa ja sitte tehtiin minut kirjuriksi. Mutta miksi tätä minulta kysytte?
Przyjemski istui hetkisen mietteissään, sitte hän vastasi kumartaen:
— Minä tunnustan suoraan, että olen havainnut teidän käsityksenne ja puhetapanne ilmaisevan korkeampaa sivistystä…
— Kuin olitte odottanut, — puuttui Wygrycz puheeseen ivallisesti nauraen. — Huomaa, ettei teillä ollessanne ruhtinaallisen suosijanne talossa ole ollut paljo tekemistä köyhän väen kanssa. Köyhyys ei välttämättömästi tarvitse merkitä samaa kuin typeryys, herra Przyjemski… Ha ha ha!
Hän nauroi ilkeästi, mutta huomasi, että hän oli hyvin mielissään vieraan lausunnosta.
— Mitä minuun tulee, — jatkoi hän, — olen kumminkin erikoistapauksissa ollut hyvä-osainen. Minä sain vaimon, joka ensinnäkin oli sivistynyt ja toiseksi oli maailman paras nainen. Hän oli opettajatar, me rakastuimme ja menimme naimisiin, vaikka hän olisi voinut taloudellisessa suhteessa tehdä paremmat naimiskaupat. Mutta hän ei koskaan kauppojaan katunut. Me olimme onnellisia. Sivistykseen nähden olin häntä heikompi, ja minulla oli kyllä kykyä sitä käsittämään ja hyötymään hänen etevämmyydestään. Olinhan minä aina muutamia tuntia päivässä vapaa työstäni, ja ne tunnit me kulutimme lukemalla ääneen toisillemme, taikka soitti hän pianoa minulle… hän soitti sangen hyvin… Oi, minulla on monta valoisata muistoa, jotka voin viedä mukanani toiseen maailmaan! … Ja toisessa maailmassa on minulla hän, jonka kanssa tahtoisin heti yhdistyä, ellei lapsia olisi. Mutta hän on jättänyt minulle lapset jälelle, ja lisäksi ihminen aina on riippuvainen tästä elämästä. Kaksikymmentä kolme vuotta olimme yhdessä, ja ne menivät menojaan kuin kaksikymmentä kolme päivää… Paljosta olen hänelle kiitollisuuden velassa, ja hän myöskin kiitti minua ennen kuolemaansa. Me erosimme rakkaudessa ja rauhassa, rakkaudessa ja rauhassa me myöskin kerran tapaamme toisemme Jumalan kasvoin edessä.