Hän kumminkin heti korjasi sanat:
— Minun isäni, Teofil Wygrycz, minä ja minun sisarukseni…
Tytön puhetapa, koko käytöksensä ilmaisi, että hän oli tottunut ihmisiä kohteliaasti puhuttelemaan.
— Tuo on erittäin sievä paikka, — huomautti mies.
— Kyllä! huudahti tyttö innostuneena. — Täällä on niin vihantaa ja hiljaista…
— Todellakin rauhallinen pikku pesä, — lisäsi mies ja kysyi sitte:
— Kuka on istuttanut nuo kauniit kasvit, jotka antavat talolle noin kauniin ulkomuodon?
Iloissaan ylistyksestä neitonen vastasi tuikkivin katsein:
— Niin, eivätkö turkinpavut ole oivallisesti kohonneet tänä vuonna? Sisareni ja minä istutamme uusia joka vuosi, mutt'eivät ne koskaan ole noin korkeiksi ja tiheiksi kasvaneet…
— Kas vaan, ne ovat todellakin harvinaisen korkeita ja oivallisia.
Tuolla lavassa näen myöskin kukkasia. Onko neiti nekin istuttanut?