Ottaessaan kirjan, jonka kuluneet, repaleiset kannet ilmaisivat, että sitä oli ahkerasti luettu, piti hän hetkisen Klaaran kättä omassaan ja kuiskasi:
— Kiitos siitä, että minun ystävätäni puolustitte, kiitoksia, että olette maailmassa!
He palasivat saliin. Przyjemski pysähtyi talon isännän edessä, joka oli noussut sohvaltansa, nojasi kättänsä, jossa piti hattua, pöytää vastaan ja näytti tahtovan sanoa jotakin, mutta epäröivän. Vihdoin hän alkoi:
Minä tahtoisin kysyä Teiltä erästä asiata, pyytää Teiltä jotakin, ja pyydän etukäteen anteeksi, jos minun kysymyksessäni tahi hartaassa pyynnössäni olisi jotakin epähienoa.
Wygrycz kumarsi.
— Ei millään muotoa, elkää kursailko! Olemmehan naapureita, ja jos
Teitä jotenkin voin palvella…
Przyjemski keskeytti hänen puheensa:
— Minä päinvastoin tahtoisin kysyä Teiltä, ettekö sallisi minun Teitä jollakin palvella…
Hän nojasi kättänsä vielä enemmän pöytää vastaan ja jatkoi mitä pehmeimmällä äänellä:
— Minä arvelen näin: Te olette kivulias, Teillä on kaksi lasta, jotka eivät vielä ole saaneet kasvatustaan, ja Teidän taloudellinen asemanne ei ole varsin loistava. Toiselta puolen on minulla jonkunmoinen, Vieläpä sangen suuri vaikutus ruhtinas Oskariin, joka on hyvin rikas. Olen varma siitä, että, jos hänelle Teistä puhuisin, pitäisi hän sitä onnena osoittaa Teille kaikkea palvelustaan. Ehkäpä hän ottaisi tuota pientä herraa kasvattaakseen ja elättääkseen… Ehkäpä hän voisi tarjota Teille maatiloillaan jonkun toimen, joka tuottaisi vähemmän työtä ja suuremmat tulot… Jos suvaitsette minun puhua asiasta ruhtinaan kanssa.