Tule tänne kirjoinesi, niin kuulustan laskento-läksyjäsi!

Stas, kaunis vilkassilmäinen, punaposkinen poika heitti käsivartensa hänen ympärilleen ja puhkesi katkeroituneena puhumaan:

— Hyi, kuin tuo Frania on ilkeä! Yhtä päätä hän sinua kiusaa ja ärsyttää!

Klaara silitteli pienokaisen otsaa ja tukkaa.

— Elä niin sano, että Frania on ilkeä. Hänellä on hyvä sydän ja pitää meistä kaikista. Hän on vaan hiukan ajattelematon, ja se on hänelle anteeksi annettava.

Yhä kietoen käsivarsiansa hänen kaulansa ympäri ja katse hänen kasvoihinsa kääntyneenä poika jatkoi:

— Sinä olet kaikista kiltin, sinä olet minun, Franian ja isän äiti…

Klaara nauroi, ja kumartuessaan painoi hän pari äänekästä suudelmaa pojan vereville huulille.

IV.

Päivä senjälkeen kuin Wygrycz oli mennyt ruokalevolle, Frania palannut neulomosta ja Klaara avustanut veljeänsä läksyjen lukemisessa, kolkutti joku ovelle. Stas hypähti tuoliltaan ja kiiruhti avaamaan. Klaara nosti silmänsä vihkostansa, ja hänen kasvoihinsa kohosi leimuva puna.