— Kyllä, sen lupaan. Ja jos Frania tulisi takaisin, niin huudan sinua silloinkin, ettei hän näe sinua yhdessä herran kanssa, sillä silloin hän rupeaa taas sinua härnäilemään.
Klaara suuteli veljeänsä, ja parin minuutin kuluttua oli hän
Przyjemskin seuraamana menossa lehtimajaan, neulomakori käsivarrellaan.
— Teillä on harvinaisen kiltti pikku veli, — huomautti Przyjemski, — olisin minäkin tahtonut suudella häntä, kun antoi Teille hetken loman palveluksestanne. Tehän olette perheenne palvelija. Mutta mitä hän sanoikaan, tuo pikku veitikka: että sisarenne rupeaisi Teitä härnäilemään, jos näkisi meidät yhdessä.
Klaara tuli kovin hämilleen, mutta onneksi hän samassa huomasi viereisessä puistossa valonsäteitä, niin kauniita, että hän ihastuneena huudahti:
— Katsokaas, kuinka ihastuttavasti auringon säteet murtautuvat tiheitten lehvien läpi tuolla puiston kulmassa, on aivan kuin kultalankaverkkoa.
Oletteko koskaan ollut tuossa puistossa?
— En koskaan, kuinka olisin voinut olla siellä?
— Johtuu mieleeni eräs asia. Kas kun en ole sitä ennen tullut ajatelleeksi! Menkäämme ruhtinaallista puistoa yhdessä katselemaan!
Klaara melkeinpä pelästyi tuosta ehdotuksesta.
— Eihän toki, huudahti hän, — ruhtinas on asiaankuulumattomilta kieltänyt pääsyn.