— Aivan vinossa! Katsokaas! Tuossa koko joukko poimuja, tuossa taas ei ollenkaan.
— Kuinka onnetonta, kyllä kai sen puratte.
— Tietysti, minun täytyy purkaa kaikki. Mutta onnettomuus ei ole kovin suuri, puolessa tunnissa ompelen sen uudestaan.
— Ei kukaan voi palvella kahta herraa. Te samalla kertaa tahdoitte palvella runoutta ja proosaa, mutta proosa ei onnistunut…
Klaara mietti hetkisen, sitte virkkoi:
— Tässä tapauksessa ajattelen toisin. Minusta tuntuu, että kaikissa toimissa voi olla runoutta, kaikkein proosallisimmassakin. Tuo riippuu vaan kulloinkin tarkotuksesta…
— Syistä, — oikasi mies.
— Aivan niin, Te olette oikeassa.
Mutta mistä syistä reunustatte Te rouva Dutkiewiczin myssyjä?
— Minä teen sen siksi, että pidän hänestä ja tunnen kiitollisuutta häntä kohtaan, ja siksi, että hän näyttää niin herttaiselta noissa myssyissään.