Mies aidan luona kuiskasi, kasvot painuneena yli tumman pään, joka lepäsi hänen rinnallaan.
— Katso minuun! Älä kätke huuliasi minulta! Se on turhaa, minä kumminkin löydän ne!
Vaikka kuiskeena kaikuivat sanat kumminkin intohimoisina, ja huomasi, että niiden lausuja oli tottunut voittamaan. Mutta muutamia askeleita hänen takanansa kuului samassa kunnioittava, arka ääni:
— Teidän ruhtinaallinen korkeutenne!
Hän säpsähti, antoi käsivartensa vaipua ja kääntyi kiivaasti ympäri sekä kysyi:
— Mitä tämä on?
— Teidän ruhtinaallisen korkeutenne setä on tullut ja käskenyt minun ilmoittamaan Teidän ruhtinaalliselle korkeudellenne…
Nyt vasta näytti mies, jolle nämä sanat lausuttiin, tointuvan, ja raju viha valtasi hänet.
Vapisevin äänin ja kiivaalla liikkeellä huusi hän:
— Mene tiehesi!