Ruhtinas Oskar palasi huviretkeltään kolmannen päivän iltana! Tunti sen jälkeen näytti hän synkkänä kävelevän puistokujaa. Nurmipenkillä hän pysähtyi ja katsahti ympärilleen. Tuo oli vähää ennen pimeän tuloa. Nurmikko, joka pisti esiin mahtavien puurunkojen lomitse, lepäsi vinojen auringonsäteiden valaisemana; maassa värähteli hopeanvalkoisia silmukoita. Nurmelle oli unohtunut muutamia kuihtuneita kukkasia.
Oli aivan sama kuva kuin toissa päivänä.
Ruhtinas heittäytyi penkille, otti lakin päästään, nojasi otsansa kättä vastaan ja huokasi raskaasti.
Noin tunti sitten, heti palattuaan hän oli lyhyeen kysynyt: »No, mitäs kuuluu? kamaripalvelijaltaan Benediktiltä, joka silloin sattui yksin olemaan herransa luona.
Vanha, uskollinen palvelija ja suosikki oli syvästi kumartaen vastannut:
— Huonoja uutisia, teidän ruhtinaallinen korkeutenne… — He ovat muuttaneet.
— Kuka on muuttanut? — huudahti ruhtinas.
— Wygrycz.
— Mistä he ovat muuttaneet?
— Pienestä talosta tästä puutarhan vierestä.