Samalla putosi villalankakerä polvilta, vierien epätasaiselle lattialle. Hän koetti vetää sen luokseen langan päällä, mutta se ei onnistunut.
Ruhtinas nosti kerän maasta ja ojensi sen hänelle. Hän nousi kiihkeästi pystyyn ja niiasi taas syvään.
— Kiitoksia paljon, ei ruhtinaan olisi pitänyt vaivata itseään, kiitoksia paljon.
Ruhtinas nojasi kuistin pylvästä vastaan, ja syvä ryppy kulmakarvojen välissä ja tumma puna poskillaan kysyi hän:
— Luuletteko, että minun olisi vaikeata saada tietää Wygryczin herrasväen uusi asunto, jos etsisin?
Eukko pani lihavat, lyhyet kätensä ristiin ja huudahti:
— Ruhtinaalle kai ei ole mitään mahdotonta! … Herranen aika, kun on
tuollainen asema, ja tuollaiset keinot, mitä silloin olisi mahdotonta!
Ruhtinas heti kohta saisi selville heidän uuden asuntonsa, mutta…
Eukko hymyili ilkeämielisesti.
— Mutta ruhtinas ei varmaankaan tule etsineeksi.
Ruhtinas näytti haluavan luonteita tutkia, sillä hän tarkasteli
Vanhusta erikoisella mielenkiinnolla. Sitä paitsi pitsireunainen myssy
johdatti hänen mieleensä paljon asioita. Pari kertaa oli hän nähnyt sen
Klaaran käsissä.
Yhä nojaten pylvästä vastaan, pani hän käsivarret ristiin rinnan yli ja kysyi: