— Miksi olette siitä niin varma, etten hae käsiini Wygrycziläisiä?
Eukko katsoi häneen vilkuttaen silmiään ja vastasi:
— Siksi että ruhtinas on hyvä ihminen … sen heti huomaan… Kyllä minä olen nähnyt enemmän kuin yhden ruhtinaan ja kreivin eläissäni. Nuoruudessani palvelin kamarineitsyenä suurissa herraskartanoissa, ja silloin näin paljon hienouksia… Minulle on varsin vähäinen asia huomata, minkä arvoisia ihmiset ovat. Sekä ruhtinaat että tavalliset ihmiset voivat olla erilaisia. Mutta ruhtinas on hyvä ihminen. Sen huomasin jo pienestä asiasta. Ruhtinas nosti lattialta lankakeräni, ruhtinas kunnioitti minun ikääni. Totta tosiaan on paljo tavallisiakin ihmisiä, jotka eivät noin vaivaisi itseänsä vanhan eukko paran tähden. Mutta ruhtinas on hyväsydäminen ja kunnioittaa sitä, mitä Jumala on käskenyt kunnioittaa. Sen huomaan jo Teidän rehellisistä kasvoistanne, puheestanne ja siitä, että kerän nostitte…
Eukko nauroi hyvänsuopaisesti. Ruhtinas Oskari seisoi alla päin.
— Teidän hyvä tarkoituksenne imartelee minua suuresti, mutta tahtoisin tietää, kuinka asunnon muutos on tapahtunut. Mistä syystä? Kenenkä alotteesta?
Vanhus nyökäytti päätään.
— Minä ymmärrän, minä ymmärrän… Se tapahtui Klaaran pyynnöstä… hänen omasta pyynnöstään. Hän juoksi luokseni kirkosta, missä oli koko aamun rukoillut, heittäytyi polvilleen minun eteeni ja kertoi minulle kaikki … kenelle hän sitä sitte olisi kertonut, ellei minulle? Minähän olen kantanut hänen äitiänsä ja häntä itseänsä käsivarsillani… »Muuttakaa meidän asumukseemme», rukoili hän minua, »ja antakaa minun muuttaa Teidän asuntoonne, siksi vaan että…» niin, kyllä ruhtinas asian ymmärtää! »Mutta,» lisäsi hän, »minä en voi puhua siitä isälle, sillä minä en voisi siitä puhua tyynesti, ja hänen kanssaan täytyy puhua tyynesti…» Minä siis seurasin häntä kotiinsa ja kerroin itse herra Teofilille kaikki tyyni ja tein hänelle tuon ehdotuksen. Hän ymmärsi, suostui ja kiitti minua vielä kaupan päälliseksi. Kun tytär tuli kotiin, syleili isä häntä, mutta, nuhteli myöskin hiukan. Yöllä hän on tainnut yskiä tavallista enemmän, mutta se on ohimenevää laatua… Minä annoin aamulla erään kaupunginlähetin tuoda tänne köyhät kampsuni ja muuttaa heidän tavaransa minun luokseni, ja tässä minä nyt olen. No, nyt olen ruhtinaalle kaikki kertonut, sillä se oli minun velvollisuuteni. Sydän on aina samallainen, olkoon se sitte ruhtinaan tai talonpojan. Sitä kirvelee samalla tavalla. Ja hirmuista olisi jättää kirvelevä sydän epävarmuuteen. Olen kertonut ruhtinaalle kaikki…
Ruhtinas oli kauvan äänetönnä ja hänen kasvonsa olivat kalpeat ja totiset. Vihdoin hän katsahti ylös ja kysyi:
— Katsotteko, että olen liikoja pyytänyt, jos haluan tavata Klaara neitiä vielä kerran täällä, Teidän läsnä ollessanne?
Vanhuksen siniset silmät vettyivät. Hän käänsi punaiset, ryppyiset kasvonsa ruhtinaan puoleen ja kuiskasi: