Keltatäplinen kissa, joka ei saanut käpäliään irti kerästä, istui ympärillään sukka, puikot ja kerä, kuistin vastakkaisessa päässä, katsoi säälien emäntäänsä ja naukui.
Palatsissa olivat jo lamput ja haarakynttilät sytytetyt kaikissa saleissa. Ruhtinas Oskari astui komeasti sisustettuun työhuoneeseensa ja kääntyi Benediktin puoleen, joka seurasi perässä.
— Onko Josef jo saanut eron? Kamaripalvelija joutui hämilleen.
— Ei, ei vielä, Teidän ruhtinaallinen korkeutenne. Poika itkee ja rukoilee…
— Anna hänen jäädä paikoilleen.
Ajatuksissaan hän lisäsi: »Mitäpä syytä pojalla olisi minun asioissani?»
— Käske Przyjemskin tulla tänne!
Hän alkoi kiivain askelin kävellä edes takaisin suuressa, valaistussa huoneessa. Muutamien minuuttien kuluttua astui sisään noin kolmekymmenvuotias, lyhyenläntä mies, jolla oli älykkäät, ruskeat silmät, eloisat liikkeet ja iloinen, luonteva katse.
— Ruhtinas on minua kutsunut. Soitammeko vai kirjoitamme?
Ruhtinas pysähtyi hänen eteensä.