Matkalla Philo ei puhunut mitään. Hän ei edes kysynyt, kuinka Cineas tiesi, että juuri se, jonka luokse tämä nyt saattoi hänen, oli oikea henkilö. Vankasti Jumalaan uskoessaan hän kohta katsoi tätä rukouksensa kuulumiseksi, vieläpä niinkuin Cineas olisi tullut aivan Kreikasta asti vallan varten viemään häntä hänen äitinsä luo.
Hän ei virkkanut sanaakaan, mutta hänen luja kouristuksensa ja hänen kätensä kova vapiseminen osottivat hänen liikutustansa. Nämät äkkiä tulleet, ihanat uutiset olivat valloittaneet hänen mielensä ja ajatusten kuohu esti häntä puhumasta.
Cineas toiselta puolen ei lausunut mitään, vaan mietiskeli, kuinka hän parhaiten toimittaisi nämat uutiset imettäjälle. Hän tiesi hänen voimattomuutensa ja heikkohermoisuutensa. Jokainen suuri puuska, joko ilon taikka surun, olisi ehkä vaarallinen hänelle. Tätä hän pelkäsi. Hän ei voinut keksiä mitään keinoa ja sentähden päätti hän jättää valmistuksen toimet Helenalle.
Vihdoin he saapuivat kartanon luokse ja nyt Cineas puhui ensi kerran, siitä kuin he olivat lähteneet matkalle. Hän vei ystävänsä yhteen huoneesen, jossa tämä saisi tuokion olla rauhassa ja lähti sitten sisarensa tykö.
Helena lupasi tehdä, mitä hän voi, mutta epäili suuresti, onnistuisiko se häneltä. Hän pelkäsi äkillisen ilon vaikutusta. Tosin kyllä imettäjä oli tullut terveeksi, mutta hänen voimansa olivat parhaallansakin ylen huonot. Äkillinen mielen liikutus saattaisi varmaan hänen sydämensä sykkimään niin rajusti, että hän tuskin voisi hengittää. Vuosien surut ja monet unettomat yöt ja katkera tuska, jota hän yksinään valvoessaan oli kärsinyt, nämat kaikki olivat hänen tämmöiseksi muuttaneet.
Kun nyt Helena haki imettäjää, epäillen voisiko hän taitavasti tuoda esiin nämät uutiset ja kovin peläten seurauksia, kääntyivät hänen kasvonsa levottomaksi ja, kun imettäjä näki hänen astuvan huoneesen, hän katseli emäntäänsä kummastellen. Mitä Helenaan tuli, hän ei keksinyt mitään kiertoa, jolla hän saisi uutiset mukavasti imettäjälle kerrotuksi. Koskei hän tietänyt mitään sopivaa keinoa, päätti hän sanoa, mitä vaan ensiksi hänen mieleensä joutui.
Hän sanoi siis niin tyynellä äänellä kuin hän voi: "Cineas on kuullut tänään jotakin, jota hän tahtoi minun kauttani jutella sinulle."
Tuskin ennätti Helena lausua tämän, ennenkuin hän jo katui ja kesken herettyään hän katseli imettäjää ja pelästyi yksinkertaisten sanojensa vaikutuksesta.
Sillä imettäjä nojausi taaksepäin istuimellaan ja tuijotti oudon tuimalla tavalla kiinteästi Helenaa ja hänen sydämensä tykki niin rajusti ja nopeasti, että koko hänen ruumiinsa värisi.
"Hän tapasi kaupungissa yhden miehen", sanoi Helena vapisevalla äänellä ja kyynelet silmissä, "ja tämä mies kertoi hänelle jotain, josta hän tahtoi antaa sinulle tiedon. Mutta, voi, rakas ystäväni, minkätähden sinä väriset näin? Tyynnytä itseäsi! Etkö saa mieltäsi rauhotetuksi?"