Näin vanhus närkästyneenä toreli. Ei mikään asia saanut häntä kuuntelemaan Julion selityksiä. Ei mikään asia saanut häntä ajattelemaan, että kristityt millään tavalla erisivät muitten syrialaisten haira-uskojen tunnustajista, joista kaupunki kuohui. Hän uhkasi Juliolle tuiminta vihaansa. Hän vannoi, ettei hän tunnustaisi häntä pojaksensa, vaan ajaisi hänen pois ja kiroisi hänen. Äkäinen ja tuskalloinen yhtymys. Vanhus rajusi. Julius pyysi, että häntä kuultaisiin, mutta turhaan. Vihdoin hän sanoi lempeällä äänellä isälleen, että hän oli mies, joka vaan itse puolestansa vastasi teoistaan ja että hän aikoi tehdä tahtonsa, tuli mitä tuli. Nyt vanha Carbo vaaleni vihasta, käski pojan mennä tiehensä ja kirosi hänen.

Murheellisena lähti Julius, mutta omatunto tuki häntä. Isän kirous oli kauhea asia; mutta hän tiesi, että tulinen vanhus kerta leppyisi. Tämä ei voinut kauan pitää vihaa eikä kiukkua. Niin Julius toivoi vastaista sovintoa. Carbo oli erhetyksensä havaitseva ja taipuisi ottamaan poikansa takaisin.

Tällä tapaa Julius yhdistyi kristittyihin, joita hän oli oppinut rakastamaan ja joitten uskoa hän viimein täydellisesti tunnusti. Kun hän kerta oli tullut tämän seuran helmoihin ja ruvennut julkiseksi Kristuksen seuraajaksi, hän joutui onnellisemmaksi, kuin hän oli koskaan ennen ollut. Hän otti nyt kokonaan osaa tämän pikkuisen seurakunnan toiveisin, pelkoihin, suruihin ja iloihin, tämän seurakunnan, joka vielä oli luvultaan vähäinen, mutta tunsi, että heillä oli totuus, joka tuli Jumalalta. Ja mitä muuta maan päällä, paitsi tätä, hänen sopi toivoa itselleen? Kunnia ja valta ja rikkaus näyttivät halvalta siihen verrattuna, mitä hänellä todella oli.

Paavali oli oleskellut Romassa melkein kolme vuotta ja päätti viimein lähteä sieltä pois, jättäen tämän nuoren romalaisen seurakunnan muitten ja Jumalan huomaan. Toiset maat vaativat hänen työntekoansa. Hän oli ilmoittanut kuulioilleen aikomuksensa ja vaikka se ajatus, että he kadottaisivat hänen, kipeästi koski heihin, he kuitenkin lujasti uskoivat, että Apostoli noudatti Jumalan tahtoa, ja nöyrästi tähän taipuivat. He eivät tahtoneet itselleen anastaa koko Paavalin tointa. He tiesivät, että toiset maat tarvitsivat häntä, ja hartaasti halaten, että muittenkin sielut pelastuisivat, he mielellään antoivat hänen lähteä.

Oli muita, jotka menivät hänen kanssaan, mutta etevin hänen seuraajistansa oli Philo. Niinä kuukausina, jotka olivat kuluneet äidin kuoleman jälkeen, hän oli päässyt entiseen levollisuuteensa. Kun yhä palaavat omantunnon vaivat vielä usein rasittivat häntä, hän arveli, että paras surun lievike olisi taukoamaton työnteko. Palavimmalla alttiiksi-annolla hän heittäysi siihen asiaan, jota hän rakasti. Kun tämä maailma ei ollut hänestä minkään-arvoinen, hän kiinnitti sydämensä ja ajatuksensa omituisella innolla siihen maailmaan, joka on tuolla ylhäällä. Sielunsa kaipauksessa hän ajatteli, että äidin henki vielä katseli häntä ja että se rakkaus, jota tämä oli pitänyt, vielä asui hänen sydämessänsä siinä uudessa elämässä, jonka hän oli löytänyt.

Hän itse oli heikko ja voimaton. Joko siitä erinomaisesta herkkätunteisuudesta, jonka hän oli perinyt äidiltänsä, taikka entisen irstaan elämän seurauksista, taikka myöhempien vuosien suruista, taikka kaikista näistä syistä yhteensä hänen ruumiinsa oli riutunut ja hänen vaaleat, kälvehtyneet kasvonsa ja hehkuvat silmänsä osottivat, että kuolema taimi hänen povessaan. Huolimatta kärsimisestänsä ja voimattomuudestansa hän kuitenkin alinomaa työskenteli ja valitsi kumppaniksi Paavalin, sillä hän tiesi, että tämmöisen miehen johdattaissa hän kohtaisi suurimpia vaaroja ja kehoitettaisiin ankarimpaan työhön.

XXIII.

Roman palo.

Eräänä muistettavana iltana Lydia ja hänen isänsä olivat yhdessä kotosalla ja Lydia luki isänsä pyynnöstä sitä lähetyskirjaa, jonka Paavali oli kirjoittanut Roman kristityille ennen siellä käytyänsä ja jota nämät aina olivat pitäneet suurimmassa arvossa.

Centurio istui tarkasti kuunnellen, ajatuksiin vaipuneena ja niin syvästi miettien, ettei hän huomannut mitään muuta kuin nuot jumalalliset sanat, jotka tapasivat hänen korviaan. Mutta lukia häirittyi kummallisesti ja pysähtyi usein.