Ylityisin liekit punastuttivat taivaan lakea. Lydia katsoi sitä tienoota kohden, josta he olivat vastikään tulleet ja häntä hirvitti, sillä hän näki tulen leviävän juuri niitten kattojen ylitse, joita myöten he olivat aikoneet paeta. Nyt hän tiesi, kuinka perin vaikea heidän tilansa oli.
Julma häiriö vallitsi heidän ympärillänsä. Sanomattoman suuri ihmisjoukko samosi edelleen, totellen yhteistä pelon vaikutusta, tietämättä mihin mennä, vaan toivoen päästäksensä johonkin väli-aikaiseen turvapaikkaan. Isot vaunut vierivät eteenpäin, täynnä huonekaluja, joita muutamat olivat koettaneet pelastaa; jonottain orjat kantovuoteilla kuljettivat rikkaampia kaupunkilaisia; ja sekaisin hyöri ratsain ajavia, jalkasin astuvia.
Mutta jalan astuvien tila oli kaikkein surkeampi, kun kansa käydä ponnisteli eteenpäin. Mitkä kantoivat huonekalun kappaleita, joita he hätähädin olivat käsiinsä siepanneet, mutta vähitellen heittivät pois, kun he alkoivat uupua; mitkä laahasivat vaatetukkuja; mitkä arkkuja, jotka sisälsivät kaikki heidän maalliset tavaransa. Moniaat kantoivat kipeitä ystäviään, joitten voivotukset enensivät yleistä ryminää; toiset pikkusia lapsia, joitten pelonhuudot kuuluivat kimeältä ja huikealta kesken tätä hurmiota.
Tässä väentungossa monen perheen jäsenet eroitettiin toisistaan ja koettivat turhaan uudestaan yhtyä. Naineet miehet huusivat vaimojansa ja vaimot miehiänsä; isät huusivat lastensa nimiä; mutta kaikista kurjin oli nähdä sadottain pieniä lapsia, jotka olivat joutuneet tähän sekasortoon ja välisti kovin rutistettiin, kaadettiin ja jalkojen alle tallattiin pelosta parkuen ja ääneen huutaen: "isä!" "äiti!" Mutta kuka heitä voi auttaa? Heidän isänsä ja äitinsä oli kadonnut väkilaumaan; ja jos jollakin oli mielenkerkeyttä ja sääliä kylläksi yhtä auttaakseen, siellä löytyi satoja ja tuhansia muita, jotka tarvitsivat yhtä paljon apua. Yleinen säikähys vallitsi kaikkialla, kansa oli suunniltansa pelosta ja järjetön ja julma. Mutta kesken kaikkea kuminaa kuului säälimätönten liekkien räiske, kun he tulivat takaapäin ja tanssivat ja hyppivät, ikäänkuin olisivat he ivanneet ihmisten surua ja pelkoa.
Näitten kaikkien läpitse sotamiehet vakaasti astuen raivasivat tietä ja suureksi ilokseen Lydia havaitsi, että joka askel saatti heidän vaarasta etäämmäksi. Julius talutti häntä kädestä, kulkien hänen vieressään ja vanhus seurasi perässä.
"Minä näin valkean, kun se ensiksi syttyi", sanoi Julius Lydialle, "monta tuntia takaperin. Minä näin, että tuuli kävi Cirkosta päin teidän kaupungin-osaa kohden ja juoksin kohta teitä varoittamaan. Mutta minä en kyennyt väkijoukolta mihinkään. Minä käänsin takaisin, noudin nämät sotamiehet ja koetin avata tietä ihmisjoukon välitse, mutta minä en voinut. He olivat niin tiheään ahtaantuneet, että oli mahdoton, sen vuoksi minä päätin murtaa rakennusten läpi, sillä minä tiesin, että tämä oli ainoa keino, jolla voisin päästä teidän luoksenne; ja paitsi sitä minä tiesin, että vaikken löytäisikään teitä kartanosta, minä voisin johdattaa pois paljon ihmisiä tämän uuden pääsö-tien kautta ja sillä tapaa kukaties löytää teidän. Mutta, Jumalan kiitos! minä löysin teidän sieltä, oman ovenne luota."
Julion ääni vapisi, kun hän puhui ja syvästi liikutettuna hän pusersi lujasti Lydian kättä. Nuori tyttö loi silmänsä maahan. Kesken yltympäri vallitsevaa säikähystä hän tuli levolliseksi, ikäänkuin olisi Julion läsnä-olo ollut taattu turva; ja kun Lydia ensiksi näki Julion syöksähtävän esiin rakennuksen raunioista, tämä seisoi niinkuin enkeli hänen edessään ja Julion voimakkaat sanat vuodattivat semmoista uskallusta Lydiaan, joka saatti hänen tointumaan yhteisestä pelästyksestä.
He astuivat ripeästi eteenpäin telmeessä, kunnes he viimein poikkesivat oikealle ja useita katuja kuljettuaan, joissa väentunko oli vähempi, vaikka nekin olivat hätääntyneitä ihmisparvia täynnä, he saapuivat Esqvilinon juurelle. Tästä Julius kääntyi leveää kujamoa ylöspäin ja seisautti sotamiehensä Labeon portin eteen.
"Minulla on hyvä ystävä täällä", Julius lausui, "joka ilolla antaa teille suojaa, siksi kuin minä saan jonkun uuden asunnon teille."
Hän meni nyt eteenpäin. Lydia ja hänen isänsä seurasivat häntä ja he kaikki astuivat saliin.