Minusta tuntuu kuin siitä olisi paljon pidempi aika.
Minua kummastutti, että hänellä ei ollut minulle mitään sanomista, vaikka emme olleet moneen kuukauteen toisiamme nähneet, ja hän sillä välin oli vihitty papiksi. Minä päätin hänen olevan kokonaan kiinni siinä, josta hän ja Ewelyn niin paljon pitävät. Nyt minä luulin hänen tahtovan siitä äitini kanssa neuvotella, koska hän kenties katsoi minua liian kokemattomaksi ja liian lapsenmaiseksi hänelle mitään neuvoa antamaan.
Minä tunsin itseni melkein loukatuksi, mutta rupesin sitten pelkäämään, että olin mielipahaani ilmoittanut vastaan-ottaen häntä oudosti ja tylysti. Ja minä päätin hänen palatessaan (jos hän todellakin palaisi) puhutella häntä aivan niinkuin tavallisesti. Mikä oikeus minulla olikaan tuntea itseäni loukatuksi? Kieltämättä äitini kaikin puolin oli paljon parempi neuvon-antaja kuin minä, ja helposti ymmärrettävä oli, että Ewelynin mielipiteet olivat suuremmasta arvosta kuin minun. Mutta sen perästä ajatukseni rupesivat käymään toista suuntaa. Viime aikaan olin yhä enemmän tullut siihen vakuutukseen, että paras ja suorin keino päästä rätingeistä, olisi neuvotella Hugh Spencerin kanssa. Hän tiesi ennakolta pahimman osan asiasta, kun Jack itse oli kirjoittanut hänelle pyytäen häneltä rahaa lainaksi. Minä olin jo maksanut miss Pawseyn ja ajattelin pyytääkseni Hugh'ia tekemään suoritusta Mooses juutalaisen kanssa ja ottamaan loput rahani siitä, mitä hän itse oli lainannut. (Tietysti minä en sanoisi, että rahat olivat minun.) Minä istuin juuri ja tuumailin, kuinka minun olisi parhaiten alkaminen, muodostaen joukon vastauksia yhtä moniin luultuihin muistutuksiin Hugh'in puolelta, kun tämä taas astui sisälle saliin.
Hän oli yksin, ja minä en tahtonut silmänräpäystäkään hukata. Silmiäni työstäni nostamatta, (sillä asia koski Jackin hyvää nimeä ja mainetta, ja se oli arka paikka, niin että tunsin itseni varsin kiihtyneeksi), minä ilman mitään valmistuksia, unhoittaen kaikki, mitä olin päättänyt sanoa, rupesin peräti hullusta päästä. Minä puhuin hyvin pikaisesti, ja minä tunsin että kasvoni lensivät tulipunaisiksi lausuessani:
"Hugh, joku aika sitten osti Jack minulle kirsikanpunaisen silkkirihman; hän sanoi, että sinä maksoit sen, ja hän jätti minulle hiukan rahaa — — kumminkin puhui hän siitä minulle."
"Ja sinä et tahtoisi ottaa niin paljon kuin pientä silkkirihmaakaan minulta, Kitty?" kysyi Hugh.
Vielä en ollut hänen puoleensa katsonut, vaan jatkoin:
"Se ei ollut siitä, josta Jack erittäin puhui minulle, vaan se oli muista rahoista, jotka sinä olet lainannut hänelle, ja jotka minä tahtoisin vähitellen maksaa takaisin."
Tähän minä vaikenin, sillä minua hämmennytti suuresti vaikeus olla valhetta lausumatta, mutta samalla myöskin ilmoittamatta, että tahdoin maksaa Jackin rätingit omista rahoistani.
Hugh rupesi nyt puhumaan. Hänen äänensä oli lempeä ja matala, sillä hän seisoi varsin vieressäni, ja hän sanoi: