"Kitty, minä tulin puhumaan sinulle peräti toisesta asiasta."
Silloin minä nostin silmäni, sillä minä ajattelin Ewelynin kirjettä.
Sinä iltana emme puhuneet sanaakaan sen enempää Jackin rätingeistä.
Mitä me puhuimme, minä en todellakaan saa kerrotuksi.
Kun Hugh oli lähtenyt kotiin, ja äitini tuli sisään, hänkään ei puhunut paljon mitään.
Hän likisti minua ainoastaan sydäntänsä vasten ja kuiskasi:
"Kitty, lapseni, rakastettuni!"
Siitä aamusta saakka minä en ole murehtinut sitä, josta Hugh ja Ewelyn molemmat niin paljon pitävät.
Oi kuitenkin! Tätä Hugh on monet vuodet toivonut!
Ainoa murheeni on, etten ole likimainkaan Hugh'ia ja hänen rakkauttansa ansaitseva.