Mutta Jumala voi tehdä minut semmoiseksi aikaa myöten.
VII.
Minä luulen, ettei kenelläkään ole ollut niin monenmoista onnea ilonmaljaansa sekotettuna kuin minulla. Minä voin nyt tuskin päästä pidemmälle jumalisuuden-harjoituksissani kuin "kunnioituksen" ja "kiitoksen" pykälään, sitä lukematta, että minun täytyy tunnustaa, että minä en ole ollut kylliksi kiitollinen.
Sillä Hugh tulee isänsä apulaiseksi, ja pastori Spencer on sanonut äidilleni, että Hugh luultavasti saa viran hänen jälkeensä, niin että meille tulee suuri ilo, Hugh'ille ja minulle, kun saamme elämämme tehtäväksi kaiken aikamme kaikille niille, jotka lapsuudestamme asti ovat meidät tunteneet, tehdä kaikkea hyvää mitä voimme, jopa kaikella mahdollisella tavallakin. Muitten kutsumuksena on sotia kuninkaan väessä, laatia lakia taikka valvoa lakien noudattamista, ostaa ja myydä taikka niinkuin Bettyn, kirnuta voita ja pestä permantoja, ja ainoastaan silloin-tällöin askareista päästyänsä tehdä hyvää, mutta aina ja alati tehdä, mikä todellisen hyvää on, tulee olemaan Hugh'in ja minun pää-asiallisena toimena, meidän virkanamme, meidän harrastuksenamme aina ja joka elämämme päivänä. Aamulla meidän täytyy ajatella, kutka seurakuntalaisistamme tarvitsevat apua ja lohdutusta, kutka ovat varotettavat luopumaan pahasta menostansa ja oikealle tielle astumaan. Me saamme alati tehdä työtä muitten edestä. Me emme saa pitää mitään itsekästä ajatusta taikka mitään itsekkäitä tarkoituksia. Köyhimmätkin saavat tuta, että heille pappilassa aina on avoin ovi, josta heitä ei koskaan ajeta pois. Ne jotka ovat syvimmälle vaipuneet, saavat tuta, että siellä aina on käsi, joka ei pelkää saastuvansa heitä koskiessansa ja heitä heidän lankeemuksestansa nostaessansa.
Ja kaikki tämä ei ole mikään romantillinen puuha, vaan suora velvollisuutemme, joka on sitä suloisempi.
Sillä Hugh sanoo häväistykseksi niille lahjoille, jotka vanhuudesta ovat pyhiin tarkoituksiin annetut, kun papisto pitää tulojansa tavallisen kauppa-ansion taikka perinnön taikkapa maallisesta virasta lankeevan palkan veroisina. Ne ovat pyhitettyjä tuloja, hän sanoo, ja kun niistä olemme ottaneet sen verran, kuin yksinkertaiseen ja vaatimattomaan talouteen tarvitsemme, meidän tulee antaa loput kirkolle ja köyhille. Kaikki kristityt ovat kyllä pyhitettyjen tavarain haltioita, mutta ennen kaikkia papit. Häpeä olisi, hän päättää, jos ero paavillisen ja meidän papistomme välillä olisi ainoastaan siinä, että meidän pappimme ovat maalistuneet ainoastaan toimellisiksi maanviljeliöiksi taikka pikku pohatoiksi. Se ei ole velvollisuuden-tunnossa ja pyhyydessä, jossa meidän tulee entisen ajan papistosta eritä; meidän tulee pikemmin näissä katsannoissa voittaa heidät.
Minä pelkään, että papinrouvat useasti matkaansaattavat hämmminkiä. Minä toivon, että minä en tule esteeksi Hugh'ille! Minä en saa estää häntä, kun hänen virkansa sitä vaatii, lähtemästä ulos myöhään iltasilla taikka pimeitten, myrskyisten öitten selkään, vaikka hän näyttäisi väsyneeltäkin ja voipuneelta päivän työstä. Minä en saa antaa jonkun vaimollisen pelvon asettaa esteitä hänen käynnillensä sairasten luona, olkoon tauti kuinka vaarallinen ja tarttuva tahansa. Olisinko minä vähemmän rohkea kuin sotamiehen taikka köyhän kalastajan vaimo? Miehet ovat luodut panemaan henkensä alttiiksi ja kuluttamaan voimansa kutsumuksessansa, sanoo Hugh; ja jos papin kutsumus olisi ilman vaaraa ja vaivaa, se ei olisi niin miehuullinen kuin merimiehen taikka vuorityöläisen eikä niinmuodoin niin kristillinenkään.
Tätä minun on helppo päättää, mutta ei yhtä helppo pitää, kun vaara ja kiusaus tulee. Mutta jos tahdomme siunausta työstämme, emme saa ryhtyä siihen, Hugh sanoo, niinkuin menisimme paratiisiin, vaan niinkuin lähtisimme sotaretkelle. Ja sitten se tulee olemaan me, aina me! ja siinä on suuri ero.
Mutta kuinka raskitsisinkaan tätä onnea vastaan-ottaa, jos siitä olisi jotakin vahinkoa äidilleni, jos huomaisin, että hänen leppeät silmänsä joskus miettiväisinä ja murheellisina lepäisivät minussa, jos näkisin niitten välisti tulevan täyteen kyyneliä, samalla kuin hän itse on niin peräti heikko? Mutta tämä tuskin erottaakaan minua hänestä — aluksi kumminkaan, sillä me saamme ensimmäisen kotimme tämän rakkaan katon alla, niin että siitä sekä äidilleni että isällenikin on hyötyä. Sillä minulla on joku, jonka kanssa voin kaikista asioista neuvotella (ja tämä on toinen erin-omainen siunaus). Hugh tietää jo kaikki meistä kaikista. Hän on pitänyt äitiäni silmällä yhtä levotonna kuin minä; ja me voimme yhdessä ajatella parasta keinoa auttamaan Jackia, ilman että minun tarvitsee puhua mitään enempää siitä, josta tuskin olisin voinut puhua Hugh'illekaan, ellei hän itse olisi tietänyt siitä jo ennestään.
Hugh ei ole peräti ilman toivoa Jackin suhteen, vaikka hän tunteekin kaikki; mutta hän sanoo hänen olevan niinkuin kulkia, joka tarvitsee väkevää huutoa herätäksensä.