Äitini näytti vähän levottomalta, kun isäni käänsi puheen näin keveälle suunnalle, ja lähti kohta sen jälkeen maata. Mutta tän'aamuna hän sanoi minulle, että minä en enää saisi tuota ajatella, se oli ainoastaan totuttua tapaa, jonka isäni oli oppinut Flandernissa, eikä hän ollenkaan epäillyt, että hän ajatteli paljon jumalisemmin kuin hän puhui. Minä en liioin saisi ajatella mitään sen johdosta, mitä hän puhui entisen elämänsä synneistä; jalompaa ja uskollisempaa sydäntä kuin hänen ei koskaan ole ollut tykyttämässä, hän sanoi. "Urhoollisimmat ovat aina myöskin parhaat ja jaloimmat. Paitsi sitä, Kitty," sanoi hän lopuksi, "mitä ovatkaan naisten vaarat ja viettelykset miesten vaikeuksien ja kiusausten verralla. Useampia naisia kuin miehiä voi kenties rauhallisesti ja turvallisesti päästä taivaasen, mutta jokaisen miehen, joka sinne pääsee, täytyy olla sankari ja kuningas, kykenevä hallitsemaan kymmenen kaupunkia."

Mutta kun isäni ja minä olimme jääneet yksin, tämä lausui:

"Kitty, me elämme kummallisessa mailmassa. On miehiä, jotka rikkovat jok'ainoata käskyä vastaan, ja kuitenkin viskaavat rehellisen miehen vankeuteen sentähden, että hän tunnustaa syntinsä ja uskoo niitten olevan anteeksi annetut. Ja tänäpänä aamulla kun kävin ulkona ennen päivän valkenemista, minä kuulin vakavaa ja suloista veisua, ja kun menin sinne, mistä se tuli, minä näin joukon köyhiä vuorityöläisiä, jotka odottivat ulkopuolella John Wesleyn asumusta saadaksensa kuulla saarnaa, ennenkuin lähtivät työhönsä, ja nyt veisasivat virsiä, siksi kuin hän tuli ulos. Täällä on nyt Betty, joka, vaikka hänellä on raiviottaren luonto, kuitenkin on tullut pyhimykseksi, ja äitisi, joka sielulla puhtaalla kuin enkelin itkee syntejänsä! Niin, tämä kyllä on kummallinen mailma, Kitty; mutta John Nelson tulee tätä tietä takaisin, minä menen häntä kuulemaan. Minä en ole varma, eikö tuo väkevä Yorkshirelainen saarnaa yhtä hyvin kuin muutamat muut, jotka tunnemme. Bettyn mietteet tuosta 'nyt' ja 'minulle' eivät suinkaan ole arvottomia."

"Isä," minä lausuin, "Hugh sanoo, että John Nelson on erin-omainen saarnamies, ja moni pitää paljon Hugh'in omista saarnoista."

"Vai niin? Hugh on siis metodista hänkin!" sanoi isäni, hymysuin taputtaen minua poskelle. "Mutta kuka ei Hugh'in saarnoista pitäisikään?"

Hall Farmissa on tällä haavaa yhtä etevä kuin harvoin nähty vieras.

Muutama päivä sitten ilmoitti orpana Ewelyn, että hän tahtoi käydä meitä tervehtimässä.

"Minä tulen ilman kamarineitsyttä," kirjoitti hän; sillä Stubbs on vakuutettu, että ihmiset Cornwallissa ovat pakanoita, jotka eivät koskaan rukoile muuta kuin yhtä ainoata rukousta, sitä näet, että laivat joutuisivat haaksirikkoon heidän rannoillansa. Hän luulee ilman sitä, että he sitovat lyhtyjä hevosten häntiin, jotka merimiesparat sitten turvaksensa pitävät leitsausvalkeina, sekä että rautaritarit, kun laivat onnellisesti on saatu hukutetuiksi, surmaavat laivamiehet ja sitten luultavasti syövät meidät suuhunsa, viimemainitusta hän ei kuitenkaan ole varsin varma. Matkan suuria vaaroja ja vaivoja hän sitä vastaan ei epäile. Valmiina kuin hän aina onkin uhraamaan itsensä minun palveluksessani, hän nytkin olisi siihen mieluisa, mutta minusta tuntuu kuin ei olisi varsin jalomielistä panna häntä niin kovalle koetukselle. Minä olen sentähden kerraksi tehnyt itseni vapaaksi hänen palveluksestansa, ja käskenyt hänen olla varsin huoletonna minun suhteeni. Äiti sanoo myöskin, ettei maksa vaivaa pitää kamarineitsyttä Cornwallissa, jonka hän nimittää 'Läntiseksi Barbariaksi,' ja jossa hän luulee jokaisen pu'un, jota vaan tahdon käyttää, tulevan käymään viimeisestä hovimuodista. Mutta, orpana Kitty, sinä ja minä tiedämme paremmin. Äiti ei tunne miss Pawsey'a, mutta minä, joka tunnen hänet, aion ottaa mukaani parhaat brokadivaatteeni, avarimmat pönkkähameeni ja valituimmat pitsikörttini Falmouth'in muotiompelianne korjattaviksi.

"Mitä kaiken tämän komeuden näkiöihin tulee, mitä parempia näkiöitä voisin pyytääkään kuin ritarillisinta kaikista hovimiehistä, setääni, ja täydellisintä kaikista aatelisnaisista, tätiäni? — puhumattakaan ujostelevasta pikku orpanastani ja lähellä-asuvasta nuoresta gentlemanista, joka minulle hänestä on ilmoittanut enemmän, kuin hänen umpimielisyytensä on sallinut hänen itse tästä ilmoittaa. Kaikeksi onneksi sydämelleni orpana Jack on sodassa, mutta niin ovatkin Betty ja Trusty jälellä. Minä oikein vimmastun ilosta, Kitty orpana, ajatellessani, että pian saan nähdä teidät kaikki. Minä arvaan, että tuotatte mr Wesleyn minua rakentamaan.

Kaikkein rakkain orpanasi
Ewelyn Beauchamp."