Isäni pudisti päätänsä ja sanoi, että valitettavasti oli liian paljon totta siinä, mitä Ewelyn kirjoitti ihmis-paroista Cornwallissa, niin ettei niitä pitäisi tehdä leikin ja pilkan esineeksi.
Äitini heltyi Ewelynin korupuheesta isäni hovitapojen suhteen, mutta oli muutoin ainoastaan puoliksi tyytyväinen kirjeesen eikä ensinkään ilmoitukseen vieraisille-tulosta.
"Mitä merkillistä sekasotkua, Kitty!" sanoi hän. "Mr Wesley ja Falmouth'in muoti-ompelia, pönkkähameet ja metodistat! Kuinka voimme tulla toimeen tuommoisen hienohelmaisen rouvan — nuoren tytön kanssa, joka päälle päätteeksi niin vaarallisella kevytmielisyydellä puhuu kirkosta? Minä soisin, ettet olisi antanut hänelle tuommoista käsitystä minusta, rakas pikku Kitty-parka! Mitä hän ajatelleekaan? Mutta hän oli kiltti sinua kohtaan, ja meidän tarvitsee tehdä parastamme."
Betty ei myöskään ollut juuri hyvillänsä, kun kuuli puhuttavan Ewelynin ai'otusta tulosta.
"Onni kumminkin," hän arveli, "ettei kamarineitsyt tullut mukaan, sillä hän oli kuullut, että Lontoon palveliattaret olivat paljon suurempia hempukoita kuin heidän herrasväkensä. Ei sen puolesta, että hän hempukoita pelkäisi, olkootpa sitten rouvia taikka palveliattaria, sillä kenellä taisikaan olla jalompi veri suonissansa kuin Trevylyaneilla? Kaikissa tapauksissa hän kyllä olisi antanut tuolle hempukalle maistinpalan omasta luonteestaan, joka olisi tehnyt hänelle oikein hyvää."
Kun minä kuitenkin hyvin tunsin nuot teräväkulmaiset "palat Bettyn luonteessa," en voinut muuta kuin onnitella Stubbs-parkaa, joka oli päässyt niistä. — — —
Orpana Ewelyn on ollut ainoastaan viikon päivät täällä, mutta on kuitenkin jo voittanut jok'ainoan sydämen koko talossa, Bettystä alkaen, joka jyrkistelee vasta-väitöksillä Trevylyanien kunniasta, äitiini asti, joka oman puuttuvaisuutensa tunnossa vapisee orpana Ewelynin suuruuden, sukkeluuden ja haira-uskoisuuden pelvosta.
Bettyn vastaan-panosta huolimatta olimme sinä iltana, jona Ewelyniä odotimme, kattaneet pöydän jokapäiväiseen saliin eikä vierashuoneesen. Oli juuri alkanut hämärtämään. Takassa rehottavan paatsamavalkean loiste otti punertavalla hohteellaan ja väräjävillä varjoillaan melkein voiton katoovasta päivänvalosta. Isäni käveli edes-takaisin salissa ja katsoi tavan-takaa akkunasta väittäen, että Ewelynin jo tunnin aikaa sitten olisi pitänyt olla täällä. Arkahermoisella tarkkuudella äitini kulki ympäri sioitellen kuppeja ja järjestäen lautasia pöydällä, kun pihalta kuului hevois-kavioin kopina ja ilosta kajahtava ääni — seuraavassa silmänräpäyksessä minä saatoin orpana Ewelynin sisälle huoneesen.
Hänen katsantonsa oli niin valoisa ja heloittava, että minusta oli kuin päivä olisi palannut takaisin hänen kanssansa, hänen poskensa hehkuivat punastuneena ilmasta ja liikunnosta, höyhenet liehuivat hänen hatussaan, hänen rikkaat, ruskeat hiuksensa kokoon-sidottuina tulipunaisella rihmalla juoksivat muhkeissa kiehkuroissa hänen mustansiniselle, hopealla sirotetulle hameellensa. Hän ei niin sanoakseni lannistanut äitiäni liian suurella hilpeydellä taikka liian kiivailla lemmen-osoituksilla! Hänen äänensä oli syvä ja matala jonkunlaista hillittyä voimaa pohjalla, hänen käytöksensä tasainen ja hiljainen. Hän puhutteli niin kunnioittavalla äänellä isääni ja äitiäni, että sen täytyi voittaa rakkautta. Se on tämä tämmöinen orpana Ewelynin etevyys, joka tekee, että hänen ystävällisyytensä tuntuu antavalta eikä vaativalta, — voimallisen käden kaltaiselta, joka pujottaa vyötäisillesi sinua hellästi suojellaksensa, pikemmin kuin heikon köynnöksen tapaiselta, joka kiertyy ympärillesi tukea etsiäksensä ja pystyssä itseänsä pysyttääksensä. Kunnioitus taikka ihastus, jota hän osoittaa, on kuningattaren alentuvaisuutta, joka kumartuu kättäsi suutelemaan.
Kun Trusty sillä ominaisella vaistolla, joka siaitsee hänen kuonossansa, oli Ewelynin arvoa tutkinut, hän kohta otti sitä tunnustaaksensa sillä eriskummaisella kielellä, jota hänen häntänsä puhuu.