Tämä äänetön tutkinto on hänen tavallinen tervehdyksensä kaikille oudoille, mutta mitä Ewelyniin tuli, hän tunsi jotakin erinäistä olevan kysymyksessä. Niinkuin jokainen muukin Ewelynin suhteen ja vastoin tavallista tuntoansa Trusty epäilemättä huomasi, että tässä tuttavuudessa vieraan suostumus oli jotakin vielä tärkeämpää kuin hänen omassa. Hän istui sentähden varsin hiljaa Ewelynin vieressä katsoen tarkasti hänen silmiinsä, siksi kuin tämä hienolla kädellään kunnioitti häntä pienellä ystävällisellä taputuksella sanoen: "vai niin, sinä olet Trusty sinä," jolloin hän varsin tyytyväisenä ja hyvillään palasi takaisin lämpimään paikkaansa valkean edessä.
Kaikki ihmiset koko talossa ovat puhuneet minulle eri käsityksistänsä
Ewelynin olennosta.
Seuraavana aamuna, kun minä vein sisälle maidon äidilleni, hän sanoi:
"Minä en koskaan olisi uskonut Ewelyniä niin eteväksi, kuin sinä olet häntä kuvannut. Hän näyttää rakkaalta, herttaiselta lapselta, ei ollenkaan raivolta taikka rieholta eikä hiukkaakaan ylpeältä. Hänen äänessään ei ole niin mitään, joka ilmoittaa, että hän taitaa muita kieliä kuin omaansa; eikä hänen käytöksessään myöskään mitään, joka osottaa vähintäkään taipumusta lahkolaisuuteen taikka puolettomuuteen. Hänessä ei liioin ole mitään hienostuneen ladyn jälkeä, ja häntä luulisi pikemmin kainoksi ja araksi. Meidän täytyy tehdä parastamme, niin että hän tuntisi itsensä meillä perehtyneeksi. Hänen silmissään on niin omituinen, yksivakainen ja miettivä katsanto," jatkoi äitini, "jotakin, joka käy sydämelleni, koska se muistuttaa orpolasten katsannosta. Kaikin loistoinensa hänen kotinsa kenties ei ole ollut niin onnellinen kuin meidän. Minä tunnen itseni merkillisen kiinnitetyksi häneen. Minussa on jonkunlaista tunnetta häntä kohtaan, Kitty. Meidän täytyy tehdä kaikki, että hän tuntisi itsensä onnelliseksi meillä."
Ikäänkuin olisi se äitini sydämelle jotakin outoa tuntea äidin tavalla! Jokainen olento, jonka yhteyteen hän tulee, synnyttää hänessä samanlaista mieli-alaa.
Mutta erin-omaista oli kuitenkin, että hän taisi havaita tuon miettiväisen ja samalla surumielisen katsannon Ewelynin silmissä, vaikka minä en koskaan ole hänelle puhunut sanaakaan täti Beauchampista. Äitini on aina opettanut meitä, että olisi kavaluutta levittää salaisuuksia kodeista, joissa meitä on vieraanvaraisuudella vastaan-otettu.
Isäni oli muutamissa katsannoissa perin-vastaista mieltä.
"Tuo lapsi on erinomaisen hyvälahjainen. Minä luulen todellakin, että hän aivan vähällä opetuksella yhtä hyvin perehtyisi sotataitoon kuin minä itse. Hän tutustui yhtä helposti kertomukseeni Malplaquetin suuresta tappelusta, kuin hän olisi ollut vanha soturi."
Betty ei ole puhunut paljon. Hän ei ole ihminen, joka tekee päätöksensä ensi katsahduksella. Mutta eilen aamulla kun palasin lypsämästä, minä tapasin orpana Ewelynin Bettyn luona maitohuoneessa, jopa semmoisella tuttavuuden kannalla, johon minä ja Jack monet vuodet olimme saaneet pyrkiä. Hän ahkeroitsi parhaallansa pienillä, hienoilla, valkoisilla käsillänsä voikappaleen vanuttamista, ja hänen lihavat, valkoiset käsivartensa olivat kyynärpäitä myöten paljaana.
Perästä-päin sanoi Betty minulle: