"Minä en tiedä, mitä mrs Ewelynistä olisi tullut, jos hän olisi saanut järjellisen kasvatuksen mailla, mutta sen saatan sanoa, että hän ei ole mikään hempukka. Luonnollisempaa ja ystävällisempää pientä tyttöä en ole koskaan nähnyt. Hänen kätensä eivät ole ensinkään saamattomia, hän olisi voinut tehdä kaikkia, kun vaan olisi saanut oppia pikku raukka! Ja," jatkoi Betty teeskentelemättä, "se on enemmän kuin luulin, kun ensiksi hänet näin liehuvin höyheninensä ja killuvin rihmoinensa, ja hänen hameensa sitten, joka oli niinkuin kenraalin virkapuku kaikin kiilto- ja korusälyinensä. Mutta kun kuulin hänen puhuvan pastori Wesleystä ja hänen saarnoistansa ja samalla näin hänet itse tuommoiset liehuttimet päässä, pitkät kiehkurat hartioilla, korkeakorkoiset, punaiset kengät jalassa ja hame semmoinen päällä, joka oli juuri kuin kanakoppi, se melkein oli enemmän, kuin minä jaksoin kestää."
"Mutta, Betty," minä sanoin, "nuot kappaleet eivät orpana Ewelynille ole suuremmasta arvosta kuin minulle villahameeni ja kirjailtu miehustani; äidilleni hieno valkoinen harsikkoliinanen, jonka hän niin sievästi pistää kiinni uumansa ympäri, taikka teille, Betty, pyhäkappanne ja päähineenne."
"Olkoon kuinka oli, mrs Kitty," sanoi Betty, "mutta minä olen sanonut mrs Ewelynille ajatukseni, ja hän on myöskin sanonut minulle mielensä. Minä toivon hänelle olevan siitä hyötyä, niinkuin luulen itsellenikin olevan."
Tästä taisin ymmärtää, että Bettyllä ja orpana Ewelynillä oli ollut pieni kahakka välillänsä.
Samana iltana, ennenkuin panimme maata, Ewelynillä ja minulla oli pitkä pakina pienessä kammiossani. Äitini oli laitattanut vanhan juhlasängyn, jonka virttyneisin uutimiin oli kudottuna Herodiaan tytär Johannes Kastajan pää vadissa, ja antanut siirtää sen yhteen niistä huoneista, jotka olivat meitä varten siivotut ja valkaistut. Orpana Ewelyn pyysi kuitenkin päästä noin kauhistavasta seurasta. Ensi yön hän makasi siellä yksin ja kertoi sitten, kuinka takkavalkean loiste oli värähdellyt kamaloilla vanhoilla kuvilla, jotka sentähden eriskummaisimmalla tavalla hehkuivat ja tuijottivat. Hän ei tietänyt, hän sanoi, oliko tavaton hohde, joka tuli Herodiaan kasvoihin, juuri kun Ewelyn oli nukkumaisillansa, ainoastaan hiilistön sammuvaa valoa takasta vai kuningatar itsekö, joka rupesi elämään ja loi vihaiset, murhanhimoiset silmänsä häneen. Hän pakeni sentähden minun luokseni.
Pakinamme alkoi Bettystä. Ewelyn sanoi:
"Minä pidän paljon teistä kaikista, Kitty, mutta minä en ole varma, eikö Betty sittenkin ole paras ja viisain teistä; se, joka osoittaa itsensä parhaaksi kaikista täkäläisistä ystävistäni. Täti Trevylyan pilaa minua hellyydellänsä, eno kohteliaalla huomaavaisuudellansa ja sinä, pikku Kitty, nöyryydelläsi ja myöntyväisyydelläsi."
"Mutta kas Betty, hän tietää paremmin hän. Tänäpänä hän oikein on sanonut minulle totuuden. Kun minä aamulla pyysin hänen opettamaan minua voita kirnuamaan, sanoi hän: 'Mrs Ewelyn, minä tahdon opettaa teille mitä osaan, vaikka melkein luulen, ettette kelpaa mihinkään muuhun kuin leikittelemään. Mutta ennenkuin alotamme, minun täytyy sanoa teille, mikä kauan on ollut sydämelläni. Leikitelkäät, mrs Ewelyn, jos tahdotte, vapaasti masterin kanssa sotaa ja tappeloa, missis'in kanssa ompelukoulua ja minun kanssani voinkirnuamista, mutta minä puolestani en voi kärsiä, että kukaan leikittelee uskonnon kanssa, ja se ei ole muuta kulu leikittelemistä, kun puhutte mr Wesleystä ja hänen ihmeellisistä saarnoistansa, sillä välin kuin nuot pitsit ja höyhenet liehuvat kasvojenne ympärillä, ja sillä välin kuin käydä hipsutatte pienissä punaisissa kengissänne. Raamattu on selkeä tässä katsannossa, ja minä olen hakenut paikan, joka juuri sopii teihin.'"
"Hän antoi minulle ison raamattunsa, ja minä luin: 'Ja Herra sanoo: että Sionin tyttäret ovat ylpiät, ja käyvät kenossa kauloin, killusilminä, kävelevät ja astua sipsuttelevat, niinkuin jalat sidotut olisit; on siis Herra tekevä Sionin tytärten päät rupisiksi, ja Herra on paljastava heidän hipiänsä. Silloin on Herra ottava solkien kaunistukset pois, ja verkkohunnut ja kaulakorlut, korvahelmet ja rannerenkaat ja verkot, kalliit pääliinat ja polukset ja vyöt ja lemausastiat ja taikakalut, sormukset ja nenärenkaat, juhlavaatteet ja kaaput ja vaipat ja kukkarot, peilit ja liinaiset alushameet, ja päänauhat ja silmiverkot j.n.e.' (Jes. 3: 16-25).
"'Mutta, Betty,' minä sanoin, 'enhän minä tuommoisia korennuksia kanna; minulla ei ole renkaita nenässäni eikä kulkusia kengissäni.'