Mr Wesley ei ennättänyt monta sanaa lausua, ennenkuin minä lakkasin ympärilleni kokoontunutta kansaa katselemasta. Silmäni kiinnittyivät erottamattomasti noihin hyväntahtoisin kasvoihin ihmisrakkaalla katsannollaan, ja minä kuuntelin taukoomatta sitä liikuttavaa ääntä, joka ennenkuin vielä kauan olinkaan näin katsellut ja kuunnellut, minä tykkänään unhotin mr Wesleyn itse sen kaikki-voittavan rakkauden ja armon edestä, jota hän julisti.
Se oli tuota vanhaa ja kuitenkin ijankaikkisesti uutta, että kaikki ihmiset luonnostaan ovat eksyneitä, hukkaan menneitä lampaita, ja että paimen oli tullut etsimään, mitä kadonnut oli, että hän, joka olisi voinut vaatia maksoa, on maksanut kaikki; että tie ijankaikkiseen elämään, joka synnin tähden välkkyvällä miekalla katkaistiin, nyt taas oli avoinna ja vapaana. Miekka oli tunkenut sen sydämeen, joka vapa-ehtoisesti uhrasi itsensä meidän edestämme; se oli nyt sinne haudattu, ja sen välke hänen kalliilla verellänsä sammutettu. Tie ei ollut ainoastaan avoinna, se oli avoinna kaikille, ja saarnaaja kehoitti yksivakaisesti sanankuulioitansa tällä uudella ja elävällä tiellä palaamaan takaisin Jumalan luo.
Pian käänsivät kuitenkin hillityt niiskutukset ja pidätetty itku huomioni taas ympärilläni oleviin ihmis-joukkoihin. Useammat kuuntelivat äänettömällä ja hiljaisella tarkkuudella, yksivakaisuudella ja tyyneydellä, joka ilmoitti itsensä lakkaamattomassa silmäilemisessä saarnaajan puoleen, ja josta myöskin vettyneet silmät, murheelliset taikka ilosta hehkuvat kasvot kantoivat todistusta.
Useat rupesivat huutamaan, muutamat ainoastaan hiljaa, mutta muutamat täyttä kurkkua, ja yht'äkkiä koko kokous näytti purskahtavan itkemään, niin että tuskin taisi saarnaajan ääntä selittää. Useat kätkivät kasvonsa käsiinsä ja niiskuttivat täyttä suuta, toiset korottivat innostuksissa äänensä ja ylistivät Jumalaa. Välisti lahti syvä, yksi-ääninen "Amen" niinkuin yhdestä suusta noilta tuhansilta huulilta. Naisia ja pari vahvaa, uljasta miestäkin kaatui maahan niinkuin ukkosen iskeminä; nämät kannettiin kohta pois, toiset taidotonna, toiset täristen niinkuin kuoleman tuskasta.
Saarnan jälkeen veisattiin virsi. Minä en koskaan unhoita sitä mahtavaa vaikutusta, jonka tämä teki minuun. Oli kuin joku sulku äkkiä olisi avattu, kun koko tuon suuren, tarkkaavan ihmis-joukon hillitty mielen-liikutus puhkesi hartaan, ihastuttavan virren tulvaksi. Virsi kuului näin:
Oi kuule, Herra, huutoni
Ja armos mulle lainaa,
Jos sie et ole turvani,
Mun synti maahan painaa,
Suo mulle rauha, lohdutus,
Sa, jok' oot pelkkä rakkaus.
Ma äänen kuulen suloisen,
Se vastauksen antaa:
"Äl' itke, Poika ainoinen
Sun syntis kaikki kantaa!"
Ja pilvet synkät haihtuvat,
Ja idän portit aukeevat.
Kun kuulin tämän virren tuhansien ihmisten suusta, jotka eivät koskaan olleet muuta iloa maistaneet kuin järjettömien eläinten, minä riemastuin, niin että mielelläni olisin tahtonut paljain jaloin käydä sata penikulmaa siihen osaa ottaakseni. Sitten kun katselin, kuinka monessa noista tuhansista luonnollinen arkuus antoi siaa ilolle, niin että tunkivat saarnaajan luo hänen kättänsä pusertamaan ja häneltä yhtä ainoata kehoitussanaa vastaan-ottamaan, johon ainoastaan saivat vastatuksi niiskutuksilla ja tuolla: "Herra siunatkoon teitä," jopa ainoastaan sanattomilla kyynelilläkin; kun näin toiset halullisna ilmoittamaan heränneitten omien-tuntojensa huolet ja valmiina omistamaan lääke, jonka voimaa eivät vielä oikein tunteneet, ja kun lopuksi kuulin mr Wesleyn ystävälliset, kärsivälliset ja jokaiselle niin hyvin soveltuvat sanat — siinä oli jotakin, jota en mistään hinnasta olisi tahtonut olla kuulematta ja näkemättä. Ja kun kasvavassa hämärässä ratsastimme kotia ihmis-joukkojen välissä, jotka nyt erosivat kaikille haaroille, sanoi isäni:
"Ihmiset, jotka eivät tunne mr Wesley'ä eikä ole hänen saarnojensa vaikutusta nähneet, voivat niistä kenties kaikenmoisia turhia jaaritella, aivan niinkuin poika-lärpät kotonansa jostakin tappelosta jahnaavat. Mutta olkoon kuinka oli, tämä ei ole leikintekoa. Hänen sanoissansa on voima semmoinen kuin tappelossa taikka ukkosen ilmassa, ja Kitty," lisäsi hän hiljaa kääntyen minuun, tuolla kun istuin pienessä satulassani hänen takanansa, "minä luulen todellakin, että se voima on taivaasta kotoisin, niin totta kuin Jumala minua auttakoon, minä en koskaan enää tahdo puhua näitä miehiä vastaan."
Ja seuraavana iltana, kun istuimme takkavalkean ympärillä ja uudestaan olimme kertoneet koko tapauksen, äitini sanoi leppeästi: