"Mieleeni johtui nyt vielä toinenkin alhaiso, joka myöskin pani varteen aikeensa säälimättä kivittäen uhrinsa, siksi kuin 'hän nukkui,' sekä mimmoiseksi mieheksi yksi tästä julmasta joukosta sitten nousi. Tämmöisiä hyvän aiheita löytyy näissäkin sydämissä, joista raivo, näyttää viimeisenkin inhimillisyyden sammuttaneen.
"Täällä Amerikassa minä en ole kohdannut mitään alhaisoa, vaan sen siaan joukottain hartaita kuulioita: miehiä, naisia ja lapsia, jotka maita metsiä ratsastavat monen kymmenen penikulman päähän, ja ilolla sitten viipyvät paljaan taivaan alla päivästä päivään saarnaajaa kuullaksensa.
"Nimi, jota täällä ennen muita kunnioitetaan, ei olekaan Wesleyn, vaan Whitefieldin, ja rakkaus tähän mieheen on äärettömän suuri. Luultavasti tuon meiltä saapuneen apostolin äänellä siirtolaisten korvissa on sekä uutisuuden että muuton viehätys. Täällä vallitsee vielä paljon rakkautta ja kunnioitusta 'vanhaa maata' kohtaan, jos kohta näihin tunteisin monessa miehessä hämmentyneekin enemmän vanhentuneen harrastusta, kuin meidän on syytä katsoa itsellemme oikein edulliseksi. Ehkä tiedetäänkin siirtomaissa yhtä vähän siitä nuoruudesta ja virkeydestä, joka vanhan maan sydämessä asuu, kuin Englannissa tiedetään siitä voimasta ja miehuudesta, johon uusi maa jo on noussut.
"Lämpimissä eteläisissä valtioissa työ parhaasta päästä toimitetaan mustilla orjilla Afrikasta. Näistä orjista ovat monet kääntyneitä. Hellätuntoisina ja kaikenlaisille liikutuksille avoinna, vielä enemmän kuin irlantilaiset he ovat herkät itkemään ja nauramaan. Heidän orjuudentilansa niinikään kuin heidän maanpakolaisuutensakin tekee heidät erittäin taipuviksi mielistymään iloiseen sanomaan vapaasta Armosta ja Vapahtajasta, joka rakastaa musta-ihoisia yhtä paljon kuin valkoisiakin, ja joka on antanut henkensä neekeri-orjienkin edestä.
"Ensimmäisinä lähetyssaarnaajina Länsi-Intian orjien keskellä olivat mähriläiset veljet. Siellä on ollut vainomuksia, jotka vetävät vertoja ensimmäisten aikojen hirmuille; ihmis-raukat ovat kärsineet kahleita ja siteitä, häväistystä ja julmuutta herroiltansa, jos kohta ei alhaiso-joukoiltakaan.
"Noita pirullisia julmuuksia, joita rajaton valta ihmisten sydämissä kasvattaa (olkootpa sitten herroja taikka orjia, kuninkaita taikka pappeja), minä ainoastaan rukoillessani uskallan ajatella. Mutta Jumala on mahtavampi kuin saatana, ja rakkaus on väkevämpi ja kestävämpi kuin viha.
"Risti on voittanut eikä Sanhedrin."
* * * * *
"Jälkikirjoitus. Minä olen kohdannut Tom Hendersonin. Hän on menestynyt toimissansa ja on rikkaaksi mieheksi tulemaisillaan. Hänen päänsä oli täynnä uljaita tuumia muun ohessa siinä suhteessa, että hän tahtoi suuret tavarat kädessään pohattana palata isänsä luo ja vasta silloin pyytää häneltä anteeksi. Tällä hän tahtoi osoittaa joka miehelle, että hän etsisi anteeksiantamusta semmoisenaan eikä niitten etujen tähden, jotka siitä voisivat hänelle syntyä. Minä olen kuitenkin koettanut saada häntä siihen vakuutukseen, että hänen ensi tehtävänsä on kirjoittaa kotia, ei kerskaten ja ylpeillen pohatan tavalla, vaan nöyrästi, karanneena, mutta katuvaisena poikana, joka etsii isänsä anteeksi-antamusta sen tähden, että hän tarvitsee sitä, kantaa hänen nuhteensa sen tähden, että hän ansaitsee niitä, ja tarjoo hänelle apuansa kaikissa, missä hän voi.
"Alusta hän ei ollenkaan tahtonut ottaa tätä korviinsa, vaan pani vastaan voimiensa takaa; mutta kun ilmoitin hänelle, mitä sinä, Kitty, puhuit nähneesi hänen äitinsä surusta, ja mitä sinulla oli syytä uskoa hänen isänsäkin tunteista, minä huomasin, että se vaikutti häneen, jollei muusta, kumminkin siitä kiivaudesta ja äreydestä, jolla hän koetti perusteisini vastata."