Betty, joka ei juuri koskaan tahdo pitää liikaa kiirutta, oli erinomaisen hidas ja kankea, kun muut hänen mielestänsä turhan-päiten hätäilivät. Minusta oli kuin koko vuosisata, kun hän seisoi ja aika tavalla torui ratsastajaa, ennenkuin hän liikkasi avoimen akkunan eteen ja antoi minulle kirjeen jupisten jotakin muutamista ihmisistä, jotka aina tahtovat tehdä itsellensä ja muille tarpeetonta vaivaa, mutta itse puolestaan hän katsoi tämmöisen hopun ainoastaan jonkunlaiseksi keinoksi lopulta peittää, mitä alussa on laimin-lyöty.

"Mutta Jumala varjelkoon teitä, mrs Kitty kultani," huusi hän nähdessään tuskan, joka oli kasvoihini kuvattuna, "te ette saa olla noin peljästyneen näköinen. Se on vaan yksi sir John Beauchampin palvelioista, jonkunlainen mrs Ewelynin keksintö järjen peloittamiseksi ihmisistä."

"Betty, anna miehelle jotakin virvotukseksi, ja käske hänen jäädä huoahtamaan, niin kauan kuin hänellä on aikaa viipyä," sanoi äitini tyvenesti.

Betty meni.

Se oli todellakin kirje orpana Ewelyniltä minulle.

Se alkoi hellillä, hyväilevillä ja pitkäveteisillä sanoilla, varsin vasten Ewelynin tavallista tapaa ilman verukkeita suoraa päätä käydä asiaan käsiksi. Tarkoituksena oli nähtävästi raivata tietä tärkeille ilmoituksille. Mutta se pani ainoastaan aivoni niin hämille, että kun viimein tulin itse asiaan, sydämeni tykytti ja käteni värisi niin kovasti, että tuskin sain luetuksi. Mutta kun vihdoin olin päässyt päähän saakka, minä taas olin varsin levollinen. Minulla oli ainoastaan yksi ajatus: äitini.

Hetken aikaa minä pelkäsin häneen katsomasta epäillen, mitä minun oli tekeminen, siksi kuin hän lempeästi lausui:

"Kitty kultani, älä huoli sitä minulle lukea, vaan kerro, mitä siinä seisoo. Minä tiedän aivan hyvin, että siinä ei ole hyviä uutisia. Minä tiedän, että siinä puhutaan Jackista."

Minä katsoin nyt häneen. Hän istui kädet ristissä kuin rukousta varten. Minä panin polvilleni hänen viereensä ja kuiskasin hänen korvaansa (mitä sanoja minä käytin, minun on mahdoton muistaa, sillä sanat näyttivät lähtevän huuliltani toisella äänellä kuin omallani) kuiskasin, että Jack oli tehnyt jotakin, josta hän oli pantu kiinni, ja että hän nyt istui Newgaten vanki-huoneessa.

"Kitty", sanoi äitini, "meillä ei ole mitään aikaa hukata. Mene kohta hakemaan isääsi."