"Bettylle en puhunut mitään, mutta minä menin ylös pieneen kammiooni, lankesin polvilleni ja rukoilin Jumalaa minua neuvomaan."
"Ja sitten, äiti," minä kysyin.
"Sitten, Kitty, minä luin raamattuani, ajattelin ja rukoilin, ja lopulta minä rupesin käsittämään synniksi olla Jumalan rakkauteen meitä kohtaan uskomatta sekä meidän velvollisuudeksemme häntä kohtaan olla iloisia."
Ja eikö tämä juuri ole se iloinen sanoma, se hyvä oppi, jonka metodistat yli koko mailman levittävät, oppi, joka lupaa elämän, iloa ja voimaa kaikille niille, jotka tahtovat sen vastaan-ottaa, ja joka myöskin pitää lupauksensa? Eikö tämä iloinen sanoma ole oppi, joka ei ainoastaan puhu luomisesta aikojen alussa täytettynä ja "sangen hyvänä," vaan elävästä, läsnä-olevasta Luojasta ja Isästä, joka vielä yhä luo ja uudistaa, ei ainoastaan tapahtuneesta, täytetystä sovituksesta, vaan läsnä-olevasta, elävästä sovittajasta; ei ainoastaan olleesta, ihmeellisestä hengenvuodatuksesta, vaan läsnäolevasta, elävästä ja pyhästä Hengestä, joka nyt ja joka päivä, aina ja joka paikassa, valaisee, pyhittää ja lohduttaa?
* * * * *
"Ei kiitollisna silloin vaan,
Kun rakkautes tuta saan,
Vaan valmihina ainiaan
Sun kunniaasi veisaamaan."
Minä heräsin tän'aamuna nämät mr Herbertin sanat mielessäni, ja jo ennenkuin päivä oli korkeimmillaan, minä tunsin niitä tarvitsevani. Oli tullut kirje Hugh'ilta. Jackin asiain järjestäminen ottaa enemmän aikaa, kuin alusta luulimmekaan, ja sillä välin Hugh'illa on tarpeeksi lähetystyötä neekeri-parkojen joukossa. Minun täytyy sentähden malttaa mieleni, niin etten toivo häntä takaisin ennenkuin syksyllä, jolloin hän vasta luulee voivansa palata, ja niin etten anna jälellä olevien päivien olla ainoastaan autiona rajamaana kahden eri seudun välillä, vaan koetan täyttää niitä hyödyllisellä työllä, jonka Jumala häntä rukoillessani antaa minun toimittaa.
Pieni työ on jo tullut osakseni. Kun äitini ja minä aamupäivällä kävimme Tobyn luona, hän suurena suosion-osoituksena minulta pyysi, että hän joskus saisi tulla meidän luoksemme joksikin tunniksi, ja että minä silloin vähän auttaisin häntä sisäluvussa. Vaikka hän kyllä koettaa parastansa, hän katsoo tätä kovin raskaaksi ja vaivaloiseksi työksi omin päinsä sekä hyvin epätietoiseksi keinoksi valistuksen ja rakennuksen voittamiseen. Tänäpänä iltapäivällä hän tuli meille, ja pienellä empimyksellä hän nyt ilmoitti minulle, minkä tähden hän parhaasta päästä tahtoo lukutaidossa vaurastua. Hän on näet sunnuntai-iltaisin ruvennut kokoomaan luoksensa muutamia poikia, jotka muutoin karaisivat ympäri, opettaaksensa heitä lukemaan ja veisaamaan, ja yrittäessään muita opettaa, hän on huomannut, mikä häneltä itseltä puuttuu.
Tämä selittää ne äänet, jotka isäni ja minä kuulimme, kun viimis sunnuntaina kävimme hänen mökkinsä puolessa. Laulu oli yleensä vilkas ja sydämellinen, vaikka äänet välisti kävivät epävakaisiksi ja melkoisesti erosivat toisistansa, mutta silloin Tobyn käskevä sana, niinkuin johdattajan ainakin, taas kokosi hajonneet voimat, ja lopulta kaikki yhdistyivät ikäänkuin jonkunlaiseen loppuköörin.
Ja minä sanoin Bettylle, että pieni opetus musiikissa, semmoisena kuin kaikessa vaatimattomuudessani voin sitä antaa, kenties ei haittaisi Tobya, jos hänestä tulee laulun-opettaja samalla kuin koulumestarikin.