* * * * *
Viime-kuluneet viikot ovat olleet rikkaita tapauksista. Setä Beauchamp kuoli äkkiä pari viikkoa sitten. Pelästys tuotti tädille halvauksen, joka estää häntä sen koommin seura-elämään osaa ottamasta.
Orpana Ewelynille on langennut melkoiset tavarat, jotka hän isän-äitinsä testamentin mukaan isänsä kuoltua saa yksin hallitaksensa. Hän on ilmoittanut meille aikomuksensa, jollei mikään estäisi, äitinsä kanssa käydä meidän luonamme. Heikkouden tilassaan täti Beauchamp alati puhuu siitä lupauksesta, jonka hän sanoo "sisar Trevylyanin" antaneen hänelle, että hän tarvetilassa tulisi häntä hoitamaan. Kun äitini kuitenkin nyt on mahdoton heittää kotimme, katsotaan kaikilla matkan vaikeuksillakin tädin terveydelle parhaaksi, että hän heittää Lontoon ja joksikin ajaksi muuttaa maille meidän luoksemme. Äitini huolellinen hoito tulee luultavasti tekemään tädin heikkojen ja kiihtyneitten hermojen hyvää.
Betty ei tästä käynnistä pidä juuri parhaita toiveita. Rikkipassatut Lontoon-palveliat, kamaripalvelia ja kamarineitsyt, ja päälliseksi vanha rouva, joka maalaa kasvonsa kuin Isebel kuningatar, tuo kaikki ei voi muuta kuin hänessä synnyttää todellisia pelkoja. "Todellakin", sanoi hän tänäpänä, "tämä voi olla tarpeeksi selittämään kaikki pahat enteet ja merkit, niin että siitä kenties pitäisi pikemmin iloitakin, koska merkit kyllä olisivat voineet tietää paljon pahempaakin, kuin nyt tapahtuu."
Nyt kun vieraamme ovat tulleet, Bettyn sydän on melkoisesti keventynyt, varsinkin siitä, että "Lontoon-palvelia" on metodista ja ent. vuorityömies, jonka Ewelyn on koroittanut palvelian arvoon ja virkaan; että kamarineitsyt on kokonaan kiinni emännässänsä, että täti-parka on heittänyt poskimaalinsa, ja että koko seura ennen pitkää tulee pappilaan siirtämään.
Sillä orpana Ewelyn on Hugh'in hyväksi ostanut oikeuden seurakuntaan ensi kerralla kutsua pappi, josta hän ei tahdo vastaan-ottaa mitään kiitosta, koska hän sanoo tahtovansa anastaa virkatalon ja muuttaa päärakennuksen orpolasten kodiksi, jättäen ainoastaan muutamia huoneita itseänsä ja äitiänsä varten. Aluksi hän aikoo koota ympärillensä muutamia turvattomia pieniä tyttöjä, jotka hän on tavannut Lontoossa, ja joitten edestä hän toivoo voivansa jotain tehdä, sitten kuin hän on muuttanut heidät pois suuren kaupungin kiusauksista ja turmeluksesta.
Minä ja Hugh, hän sanoo, saamme rakkaassa vanhassa kodissamme järjestää kaikki mieltämme myöten. Hän tahtoo kuitenkin panna kuntoon hävinneen osan rakennuksesta, missä meille määrätyt huoneet ovat. Muurarit ja salvomiehet ovat jo täydessä toimessa, ja kun ei parannettavaa ole peräti paljon, työ kyllä pian saadaan tehdyksi. Vanhat muurit ovat yhtä lujia kuin rakennettaessa, ja niissä on ainoastaan siellä täällä ulkonaisia vikoja, jotka vaativat korjaamista. Tärkeimmät muutokset seisovat laatetten ja kattojen, akkunankehien ja lasiruutujen uudistamisessa sekä Bettyn kanojen karkottamisessa, jotka ylimuistoisista ajoista asti ovat tyhjissä ja asumattomissa vanhoissa huoneissa vallinneet.
Työ on Ewelynin silmän alla jo hyvästi edistynyt, ja kun Hugh tulee kotia, hänestä varmaankin on kuin taikasauvaa olisi huiskutettu tämän rakkaan, vanhan paikan ylitse, niin viehättävän yhdenlaisena ja kuitenkin niin toisennäköisenä se hänelle ilmestyy.
Ewelyn on kaikin puolin yksivakaisempi, suopeampi ja rauhallisempi kuin koskaan ennen. Hänen luja tahdonvoimansa löytää työssä tyydytystä ja on lakannut taukoomatta häntä alituiseen vastarintaan muitten tahtoa vastaan pakoittamasta. Hän näyttää samalla enemmän kuningattaren tapaiselta kulu milloinkaan, ja minä iloitsen nähdessäni, että kaikki muut vaistonmaisesti taipuvat hänen valtansa alle — paitsi ainoastaan täti Beauchamp-parka, ja hänen sairashuoneessansa Ewelyn miellyttää minua enemmän kuin missään muualla. Sedän kuolema sekä siitä syntynyt suru ja muuttuneet olot ovat saattaneet täti-paran avuttoman äreyden ja vastustuksen tilaan, joka tavallisesti osoittaa itsensä Ewelyniä vastaan, ja jota on hyvin surkea katsella. Näyttää siltä kuin tädin mielestä jokin aina olisi hänen toivettensa tiellä, ja tämän hirmuvaltaisen jonkin edustajana näyttää olevan Ewelynin tahto. Välisti hän toruu ja moittii häntä, niinkuin hänellä olisi pahankurinen lapsi edessänsä; toisella kertaa hän itkee, vääntää käsiänsä ja rukoilee tehdä tuota taikka tätä tavallaan mahdotonta, niinkuin hän itse olisi lapsi Ewelyn kova ja taipumaton äiti.
Ja Ewelyn, joka muutoin kaikissa tiloissa on niin käskevä ja jyrkkä, on tämän tautivuoteen ääressä nöyrä ja hellä ja kantaa kärsivällisesti kaikki, mikä sairaan päähän pistää. Tavan-takaa, jonkun suuttumuksen, katumuksen taikka ärtymyksen puuskan jälkeen, tädissä kuitenkin ilmaantuu ikäänkuin kirkkaamman valon säen, osoittaen itsensä kiitoksissa ja rakkaissa sanoissa sillä tavalla, että hän puhuttelee Ewelyniä kuin pientä lasta, antaen hänelle lapsuuden lempinimiä, josta tämä nousee vedet silmiin.