"Kitty kultani, minä tahtoisin antaa kaikki, mitä minulla suinkin on, voidakseni kuljettaa muassani kaikkialla sitä raikasta ja lempeää ilmaa, joka on sinulle omituinen! Sinua ympäröitsee, sinä pikku lumooja, jotakin paljon suloisempaa ja virkistyttävämpää kuin kaikki sukkeluus, kaikki nero ja kaikki taide, jonka Lontoon kiitetty mailma käsittää, ja se onkin tuota vastaan niinkuin tuulenhenki kevät-aamuna mailla Lontoon salongin haju-aineilla täytetyn ilman verralla. Mitä tämä onkaan muuta, kuin että sinä olet — juuri oma luonnollinen 'itsesi'. Niin, mitään haju-ainetta ei löydy semmoista kuin raikkaus eikä mitään hyvää hajua semmoista kuin totuus!
"Ja tämä, orpana Kitty, antaa myöskin selitystä muutamiin minun vaikeuksiini. Elämä — minä tarkoitan sisällistä, hengellistä elämää — ei ole minulle niin tasaista, kuin sinä ehkä luulet, ja kuin itsekin toivoin, kuin kuulin Mr Whitefieldin ihmeellistä saarnaa. Kenties pitäisi ennemmin sanoa: se ei ole niin yksinkertaista. Mitä minä ajattelin oli, että minua kohtaisi kovuutta ja vastusta, mutta sitä levottomuutta ja sitä hämminkiä, johon olen joutunut, minä en odottanut.
"Vaikeuteni, Kitty, eivät ole hauskoja, mieltäylentäviä, semmoisia, jotka voisivat synnyttää myötätuntoisuuden kyyneliä ja hyväntahtoisuuden kehoittavaa hyvää hengellisessä teeseurassa. Eikä kukaan ihminen ole nähnyt vaivaa minusta martyyria tehdä. Minä luulen, että se olisi miellyttänyt minua, ja kenties tämä juuri on syynä siihen, että se ei ole tapahtunut. Alusta äitini kyllä oli vähän pahoillaan, mutta nähtyänsä, että minä en antanut vaatettaa itseäni niinkuin kveekari taikka pitää esityksiä tynnyristä, hän tunsi huojennusta ja näyttää nyt katsovan minua pikemmin paremmaksi kuin pahemmaksi kuin ennen. Harry sanoo, että kaikki tytöt, jotka eivät tule naiduksi, ovat langeta johonkin hulluuteen, ja jos tulevatkin, ehkäpä sittenkin. Hän on varma, että joku uusi oikku tulee poistamaan tämän. Isäni sanoo, että naisilla tarvitsee olla huvituksensa, ja että, jos minä puolestani mielelläni kannan soppaa vanhoille mummuille ja luen raamattua heille, se on paljon parempi, kuin että kulkisin satoja penikulmia veden tähden, niinkuin eräs nuori nainen muutamia päiviä sitten teki, ja hän katsoo ensin-mainitun huvituksen kaikin puolin paremmaksi. Hänen oman äitinsä oli tapa jakaa ihmisille soppaa ja karvaita rohtoja, ja luultavasti pitävät nämät enemmän raamatusta kuin rohdoista. Minä olen yleisesti katsoen hyvä lapsi, hän sanoo, ja jos mailla käyn hänen kanssansa ajelemassa ja muuten en rupee 'pyhän näköiseksi', hänellä ei ole mitään huvituksiani vastaan kaupungissa muistuttamista. Vieläpä hän joku päivä sitten sanoi, että hän pitää nuorille naisille paljon parempana kuunnella saarnoja lady Huntingdonin luona kuin tuota ilkeää hälinää italialaisessa operassa. Mutta, Kitty, vaikka hän puhuu noin kevytmielisesti välisti, ajattelepas, että hän tuonain illalla, kun hän oli ottanut kynttilänsä, suudellut minua ja sanonut 'hyvää yötä', vielä lisäsi:
"'Lapsi, jos sinun tekee mieli seurata minua hetken matkaa huomenna, minä tahtoisin heittää sinut metsänvartian luoksi. Hänen vanha vaimonsa on kovin kipeä, ja hän sanoi minulle, että kun viimein olit siellä, sinä puhuit hänelle niin, että se teki hänen sydämensä hyvää, ja minä olen ajatellut, että sinä voisit tehdä sen vielä kerran. Hän on rehellinen vanha sielu ja sanoo, että sinä muistutat häntä täti Maud vainajasta, joka oli parhaita naisia mailmassa.'
"Sinä näet sentähden, Kitty, että minulla on aivan vähän toivoa päästä martyyriksi.
"Vaikeuteni tulevat juuri itse tunnustajien puolelta. Niissä on mielestäni niin paljon totuttua tapaa, niin monta teeskenneltyä puheenpartta, niin paljon vääristeltyä ja muodollista olentoa, juuri kuin Hengen hedelmät olisivat vaksista tehtyjä eikä todellisia, eläviä ja luonnollisia.
"Sinun, Kitty, on kaikki peräti toisin. Sinä pidät siitä, josta pidät, rakastat niitä, joita rakastat, etkä ainoastaan koeta pitää siitä, josta sinun tulee pitää, ja pakottaa itseäsi jonkunlaiseen rakkauden puhtiin niitä kohtaan, joita sinun tulee rakastaa.
"Vaikeaa on selittää, mitä oikein tarkoitan. Mitä minä tahtoisin sanoa on, että minun mielestäni n.s. jumaliset ihmiset varmaankin varsin kunnioitettavista syistä helposti taipuvat luonnottomaan olentoon ollen vähällä kadottaa kaiken omituisuutensa ja vapautensa.
"Tätä en huomaa mr Whitefieldissa eikä lady Huntingdonissa, en täti
Jeaniessa eikä suloisessa Kitty orpanaisessani.
"Lady Huntingdon on ilman epäilemättä kuningatar; Mutta kuninkaallisiakin henkilöitä täytyy löytyä. Se on mr Whitefieldin seuraajat, lady Huntingdonin hovilaiset, jotka tuottavat minulle levottomuutta ja huolta.