"He leikkailevat ja muodostavat, niinkuin sakseilla hollantilaisten puutarhojen pensas-aitoja kuritetaan; he katselevat epäluuloisella tyytymättömyydellä jokaista nousevaa vesaa, joka tahtoo nauttia luonnollista oikeuttansa vapaasti yletä. Se on tämä, joka sanomattomasti tuskastuttaa ja kiusaa minua.
"Heidän seuroissansa tuntuu minusta välisti kuin olisin viskattu mortteliin ja mantelimäsäksi survottu; kuin kaikki luonnolliset värini olisivat epämääräiseksi, yksitoikkoiseksi harmaaksi sekotetut; kuin kaikki ääneni sävelet vasten tahtoani pakotettaisiin messuavaisten katolisten pappien jonotukseksi. Aivan kummallista on, että kaikilla uskonnollisilla oppilahvoilla on sama taipumus yksitoikkoisuuteen. Raamatussa minä sitä vastaan en havaitse mitään tämmöistä yhtä vähän kuin luonnossakaan.
"Ja Bath'issa ollessani, ennenkuin pääsimme ulos vapaasen, luonnolliseen elämään maille, tunsin itseni sangen kapinalliseksi, ja nyt kun jälleen olemme Lontoossa, minun päälleni uudestaan tulee niinkuin lumous. Minä olen vakaasti päättänyt, etten anna survoa itseäni mäsäksi. Suurimpana vaarana on kuitenkin, että tulen käymiseen ja muutun kokonaan etikaksi.
"Jos ainoastaan voisin pysyä kiinni Vapahtajassani ja hänen Pyhässä Hengessänsä, minä saisin kumpaakin vältetyksi. Jesuksen Kristuksen seuraaminen on vapautta, kehittymistä ja kasvamista. Hänen tunnustajiensa seuraaminen on kopioitsemista, jälittelemistä ja kutistumista. Ja se on Hänen seuraamiseensa, alituiseen kulkemiseen hänen jäljissään ilman mitään inhimillistä olentoa hänen ja meidän välillämme, johon olemme kutsutut, ja tämä koskee kaikkia, nuorinta, heikointa ja viheliäisintäkin. Se koskee sinua ja minua, yhtä hyvin kain lady Huntingdonia, mr Whitefieldiä, mr Wesley'ä ja P. Paavalia.
"Ja jos kokonaan, rehellisesti ja yksin-omaisesti annamme itsemme Herran Kristuksen haltuun yksinään, hän kyllä kehittää sielumme ja sydämemme sisältä ulospäin, perimmästä juuresta alkaen, ja tämä on kasvamista, kun sitä vastaan apumiesten leikkaaminen ja muodostaminen ulkoa sisään-päin on katkomista. Hän itse antaa joka siemenelle oman kehitys-muotonsa. Eikö niin, kallis Kitty? Kuinka toivoisinkin sinua puhutella, sillä minä voin yhtä vähän tyytyä muitten ihmisten ajatuksen- ja puheentapaan, kuin minä voin hyväksyä heidän vaateparttansa, ja minä tahtoisin kovin mielelläni tietää, kuinka paljon siitä on oikein taikka väärin.
"Esimerkiksi tuonain illalla tapahtui, että lady Emily — — —
"Näin pitkälle olin kirjoittanut, kun sain tilaisuutta kuulla mr John Wesley'ä. Saarna näytti olevan paki-parastaan minua varten. Aineena oli 'parjaus', ja minä voin vakuuttaa sinulle, että sen tutka sattui sydämeeni.
"Mikä taivaallinen katsanto hänen kasvoissaan! Piirteet hienot, lujat ja kuitenkin nuorteat, kasvot juuri semmoiset, että niistä tulee vakuutetuksi, että hänen äitinsä on ollut kauniinnäköinen (yhden hänen äiti-tädeistänsä sir Peter Lely on päivän kaunottarena maalannut). Niissä ei kuitenkaan ole mitään naisenlaista, ellei samalla tavalla kuin enkelin kasvoissa täytyy olla jotakin nais-luontoista. Silmänluontinsa ei ole taivuttava, vaan käskevä; hänen kaunis suunsa on samanlainen kuin ajattelemme roomalaisella sotapäälliköllä olleeksi, ja itsehallitsemisen voima, joka on kaiken muun voiman sinetti, on jokaiseen hänen piirteesensä kuvattuna. Jos hänen muodossansa ja olennossansa jotakin puuttui, se minusta oli juuri se, ettei mitään puuttunut; kaikki oli melkein liiaksi enkelintapaista. Milloinkaan ei olisi voinut havaita sitä hellää vivahdusta, sitä heikkoa kohtaa, joka olisi tehnyt hänet tukea tarvitsevaksi, sen verosta että hän itse tukee muita. Hän näyttää puhuvan melkein liian paljon niinkuin taivaan asumuksista; ei tosin semmoisena, joka on outo tämän mailman kokemuksille, vaan semmoisena, joka on ne kaikki läpikäynyt. Hänen sanoissansa oli kaikkein suurin ankaruus liitettynä kaikkein syvimmän myötätuntoisuuden kanssa: molemmat silminnähtävästi rakkauden ilmauksia. Kirkkaus, joka lepäsi hänen kasvoillaan, oli enemmän tasaisen, lujan ja tyvenen hyväntahtoisuuden päivänpaistetta kuin itkullisen, vaihettelevan mielihartauden, toivoa ja pelkoa säteilevää loistoa. Nuot harvat uurteet hänen otsassaan osoittivat pikemmin nerollista ajatusta, kuin tuskallista huolta. Tautivuoteella sairashuoneessa minä päivittelisin hänen pyhässä katseessaan niinkuin enkelin hymyssä; mutta minä en usko, että hän minulle olisi taikka edes tahtoisi olla enemmän, vaikka olisin hänen oma sisarensa taikka hänen oman perheensä jäsen.
"Joka sunnuntai tahtoisin kuulla mr Wesley'ä, vakuutettuna kuin olenkin, että joka kerralta yhä enemmän tulisin 'salaisia vikojani' havaitsemaan, yhä enemmän nöyryytetyksi synnintunnosta ja ylennetyksi voiton lupauksesta.
"Ja yhtä kaikki, jos maanantaina kävisin pyytämässä hänen neuvoansa johonkin vaikeuteen, minä en ole varma, ymmärtäisikö hän minua. Minä en ole varma, eikö hän tulisi sydäntäni likemmäksi saarnastuolissa kuin kotona; eikö hän, sen siaan että hän saarnassaan antaa minun tuntea itseni syytetyksi ja tuomituksi, niinkuin ihka yksin olisin häntä kuulemassa, jos seisoisin erilläni kasvoista kasvoihin hänen edessänsä, pikemmin pitäisi minua ainoastaan ykkösenä siinä suuressa joukossa, jota ei kukaan lukea taida, kuin minuna itsenä eikä minäkään muuna.