Äidin-äitimme on varmaan suuresti hillinnyt itsensä eikä entisellä vapaalla tavallansa ilmoittanut ajatustansa, jos hänen on onnistunut uskottaa isää, että hän luotti tuohon viimeiseen tuumaan; sillä minun täytyy tunnustaa, että kaikista isämme keksinnöistä ja löydöistä tämä höyryn tuuma on se, jota koko perhe katsoo hurjimmaksi ja mahdottomimmaksi. Lakkaamattoman liikunnon salaisuus keksitään epäilemättä, ja semmoinen kello kai rakennetaan, jota ei tarvitse koskaan vetää ylös — näitä minä en katso erittäin vaikeiksi. Lienee myöskin mahdollista, että voi muuttaa lyijyä kullaksi taikka rautaa hopeaksi, jos vaan säntilleen tietäisi oikeat suhteet. Isäni on aivan tarkasti selittänyt kaikki nämät minulle. Se elixiri, jonka on määrä pitkittää elämää äärettömiin, näyttää minusta vähäisen työläämmältä; mutta tuo ajatus, että voisi pumputa vettä höyryllä, joka nousee kiehuvasta vedestä ja haihtuu samalla, on meidän kaikkien mielestä aivan tyhjäntäpöinen; jotta on ehkä yhtä hyvä, ettei isä raukkamme saanut tuhlata sen enempää kustannuksia ja aikaa siihen. Paitsi sitä on meillä jo ollut pari kolme räjäytystä hänen koetustensa kautta; ja muutamat naapurit alkoivat puhua sangen ikäviä asioita noidan vehkeistä; niin että viimeistä lukua kaikki sentään on käynyt hyvin.

Minä en olisi kuitenkaan millään lailla tahtonut edes viitata näihin; sentähden minä vaan karttaen vastasin:

"Äidin-äitimme on todella nykyisin ollut paljoa lempeämpi ja säyseämpi."

"Se ei ole vaan se", jatkoi isä; "hänellä on paljoa parempi äly, kuin useimmilla naisilla — hän käsittää. Ja sitten", hän lisäsi, "minä toivon vähän, että tuo nuori aatelismies, Ulrich von Gersdorf, joka käy täällä varsin usein ja kysyy Evaa, kerran toteuttaa tuumani. Hän ja Chriemhild alkavat oikein järkevällä tavalla tunkeuta ajatukseeni. Paitsi sitä on meillä mestari Reichenbach, se rikas kauppias, jolle tätimme Cotta esitteli meidät; hänellä on kylläksi rahaa panna kaikki parhaalla tavalla toimeen. Tosin hän ei lupaa paljon, mutta hän kuuntelee tarkoin, ja se on jo suuri etu. Gottfried Reichenbach on kauppamieheksi hyvin valistunut mies, vaikka hän on hitaanpuolinen ymmärtämään ja vähän liiaksi varovainen."

"Hän ei ole liiaksi varovainen almuissansa, isä", minä lausuin; "niin sanoo kumminkin T:ri Martin Luther."

"Kenties ei", hän lausui. "Ylipäänsä Wittenbergin asukkaat ovat paljon etevämmät kuin Eisenachin, jotka olivat tykkönään epäileväisiä ja typeriä. Se olisi oiva asia, jos Reichenbach ja von Gersdorf ryhtyisivät tähän keksintöön. Reichenbach'in sopii kohta tehdä se tutuksi isojen kaupunkien aatelisperheissä, joitten kanssa hän on yhteydessä, ja von Gersdorf saisi levittää sitä heimolaistensa, ritarien, joukossa. Tästä tosin ei olisi yhtä suuri etu perheellemme, kuin jos Pollux ja Kristofer taikka Fritz parkamme olisivat saattaneet sen perille. Vaan vähät siitä, Elsa lapseni, me olimme Adamin lapsia, ennenkuin olimme Cottia. Meidän ei tule ajatella ainoastaan perhettä, vaan myöskin mailmaa."

Mestari Reichenbach ehkä täydellä todella huolii isäni tuumista, mutta, mitä Ulrich von Gersdorfiin tulee, minä epäilen. Hän näyttää minusta enemmän mieltyneeltä Chriemhildin ompelukseen, kuin isämme höyrypumppuun; ja vaikka hän kyllä vielä puhuu Evasta, niinkuin hän pitäisi häntä enkelinä, katselee hän välisti Chriemhildiä niinkuin tämä hänen silmissään olisi yhtä viehättävä olento.

Minä en hyväksy tämmöistä huikentelevaisuutta; ja paitsi sitä on hänen puheensa minusta aivan toista laatua, kuin mestari Reichenbach'in. Ulrich von Gersdorf'in elämänkokemus ulottuu vaan metsäkarjun-ajoihin, taisteloihin kilpailevien ritarien kanssa taikka ryöstö-yrityksiin turvattomia kauppamiehiä vastaan. Hän on kuluttanut aikansa erään setänsä linnassa Thüringin metsässä; vaan en minä kuitenkaan kummastele, että Chriemhildin kasvot hehkuvat innosta, kun hän, katsellen alas ompelukseensa, kuuntelee hänen kertomuksiansa väijyksistä ja rohkeista, äkillisistä päälle-karkauksista. Mutta minusta tämä elämä näyttää raa'alta ja laittomalta. Ulrichin setä oli naimaton; eikä ollut mitään naisia linnassa, paitsi yksi Ulrichin täti, joka on leski. Tämä näyttää olevan yhtä ylpeä, kuin Lucifer, ja erittäin kopeilevan siitä, että hän saa kantaa helmiä ja samettia, joissa ei minkään porvarisvaimon ole oikeus ilmestyä.

Ulrichin äiti kuoli varhain. Luullakseni hän oli lempeämpi ja jalompi. Hän sanoo, että ainoa kirja heidän linnassaan on vanha, maalauksilla koristettu messukirja, joka oli äidin oma. Hänellä on toinenkin täti, Beatrice, joka on Nimptschenin luostarissa Evamme kanssa. He lähettivät hänet sinne estääksensä häntä menemästä naimisiin erään ritarin kanssa, jonka suvulle olivat perivihollisia. Minä rupean huomaamaan, mitä Fritzinkin oli tapa sanoa, ettei näitten pikku aatelisten elämä ole likimainkaan niin jalo, kuin porvarein. He eivät näytä tietävän mitään mailmasta ulkopuolella sitä vähäistä aluskuntaa, jota he pelon kautta hallitsevat. Heillä ei ole mitään kunniallista toimeentulon keinoa, vaan he elävät sorrettujen talonpoikais-raukkojensa kovasta työstä ja ryöstöistä.

Herra Reichenbach sen sijaan on yhteydessä ison Nürnbergin kaupungin aatelisperheitten kanssa; ja vaikkei hän puhu paljon, tietää hän jutella maalareista, runoilioista ja suurista tapauksista mailman avaralla tanterella. Voi, minä soisin, että hän olisi tuntenut Fritzin! Hän kuuntelee minua mielellään, kun puhun hänestä.