Koko Augustinin munkkikunta Sachsissa on kovasti innoissaan Martin
Lutherin tarkastusmatkoista. Hän on määrätty generali-vikariukseksi
T:ri Staupitzin sijaan, joka on lähetetty Alankomaille kokoomaan
relikejä vaaliruhtinas Fredrikin uuteen kirkkoon Wittenbergiin.
Viime Huhtikuulla kävi T:ri Luther Grimman luostarissa, joka ei ole kaukana täältä; ja priorinnamme kautta, joka on sukua Grimman priorin kanssa, olemme kuulleet paljon siitä.
Vakavasti hän käskee munkkikuntansa veljiä ja sisaria lukemaan raamattua ja St. Augustinusta ennen mitään muuta kirjaa. Me olemme alkaneet noudattaa hänen neuvoansa luostarissamme, ja kaikki näyttää heränneen uuteen elämään. Minä olen myöskin nähnyt kaksi ihanata kirjettä T:ri Martin Lutherilta, jotka hän on kirjoittanut kahdelle Augustinin veljeskunnan jäsenelle. Molemmat olivat kirjoitetut viime Huhtikuulla, ja moni meistä on lukenut ne. Ensimäinen oli eräälle Memmingin munkille, veli Georg Spenlein'ille. Se alkaa: "Jesuksen Kristuksen nimeen." Muutamista yksityisistä rahaseikoista puhuttuaan, hän kirjoittaa:
"Mitä muihin asioihin tulee, minun tekee mieleni tietää, kuinka sinun sielusi laita on; josko se omaan vanhurskauteensa kyllästyneenä oppii luottamaan Kristuksen vanhurskauteen. Sillä meidän aikoinamme ylpeyden kiusaus palaa monessa ja parhaasta päästä niissä, jotka kaikin voimin pyrkivät olemaan hurskaita ja hyviä. He eivät tunne Jumalan vanhurskautta, joka on Kristuksessa annettu meille runsaasti ja ilmaiseksi, vaan koettavat itsestänsä tehdä hyviä töitä, jotta he viimein, koristettuina ansioilla ja hyvillä avuilla, uskaltaisivat seisoa Jumalan edessä — joka on mahdoton asia. Sinulla oli, kun olit meillä, tämmöinen mielipide, ja niin oli minullakin; mutta nyt minä taistelen tätä erehdystä vastaan, vaikka en ole vielä voittanut sitä."
"Sentähden, kallis veljeni, opi tuntemaan Kristusta ja Häntä ristiin-naulittuna, opi ylistämään Häntä ja, kun olet epätoivossa itse puolestasi, lausumaan 'Herra Jesus, Sinä olet minun vanhurskauteni, mutta minä olen Sinun syntisi, Sinä olet ottanut päällesi minut ja antanut minulle, mitä oli Sinun; Sinä olet ottanut päällesi, mitä Sinä et ollut, ja antanut minulle, mitä minä en ollut.' Varo, ettet pyri semmoiseen puhtauteen, ettet ole mielestäsi enää mikään syntinen; sillä Kristus asuu vaan syntisten tykönä. Sitä varten Hän astui alas taivaasta, jossa eli vanhurskaitten parissa, että eläisi syntisten parissa. Ajattele tätä Hänen rakkauttansa, ja sinä imet Hänen suloisen rakkautensa. Sillä jos me töittemme ja murheittemme kautta voisimme saavuttaa omantunnon rauhan, miksi Hän kuoli? Sentähden sinä ainoastaan Hänessä löydät levon sen kautta, että uskovaisesti epäilet sekä itsestäsi että teoistasi. Sillä Hän on tehnyt sinun syntisi omaksi synnikseen ja vanhurskautensa on Hän tehnyt sinun vanhurskaudeksesi."
Täti Agnes näytti juovan näitä sanoja, niinkuin sairas tulisessa kuumeessa. Hän käski minun lukea ne monta kertaa päästä päähän ja sitten kääntää ja kopioita ne; ja nyt hän pitää niitä muassaan joka paikassa.
Minulle ovat ne sanat, jotka seuraavat, yhtä kalliit. T:ri Luther sanoo, että niinkuin Kristus on ollut kärsivällinen meidän, eksyneitten, suhteen, tulee meidänkin olla kärsivällisiä muitten suhteen. "Lankee maahan Herran Jesuksen eteen", hän kirjoittaa, "etsi kaikkia, mitä kaipaat. Hän itse opettaa sinulle kaikki, myöskin tekemään työtä muitten tähden, niinkuin Hän on tehnyt sinun tähtesi."
Toinen kirje oli veli Georg Leiffer'ille Erfurtiin. Hän puhuu koetuksista näin:
"Kristuksen risti on jaettu pitkin koko mailmaa. Jokainen saa ajallansa oman osansa eikä jää sitä paitsi. Älä sinä siis koeta luoda pois osaasi, vaan vastaan-ota se pikemmin, niinkuin pyhä reliki, joka on talletettava, ei missäkään kultaisessa tai hopeisessa reliki-rasiassa, vaan kultaisen, se on rakastavan ja kuuliaisen, sydämen pyhyydessä. Sillä jos ristinpuu tuli niin pyhäksi Kristuksen lihan ja veren koskemisesta, että sitä katsotaan kaikkein jaloimmaksi relikiksi, kuinka paljoa enemmän ovat ihmisten vainoamiset, kärsimiset ja viha pyhiä relikejä, pyhäksi tehdyt ei Hänen ruumiinsa koskemisesta, vaan Hänen rakastavan sydämensä ja jumalallisen tahtonsa yhteydestä! Näitä meidän tulee halulla omaksi ottaa, siunata ja rakkaana pitää, koska Hänen kauttansa kirous on muutettu siunaukseksi, kärsiminen kunniaksi, risti autuudeksi."
Sisar Beatrice riemuitsee näistä sanoista ja kertoo niitä itseksensä, niinkuin minä olen selittänyt ne hänelle. Niin, minä ymmärrän; tämä tauti, avuttomuus — kaikki, mitä olen kadottanut ja kärsinyt, ovat pyhiä Vapahtajani relikejä; ei sen vuoksi, että Hän unhottaa minua, vaan sen vuoksi, että Hän muistaa minua; muistaa minua! Sisar Ave, minä olen tyytyväinen.