"Paras kaikista huimapäistä!" jupisi hän totisesti. "Rotterdamin
Erasmuksella on varsin vähän tekemistä sen tulikekäleen kanssa."

"Ritari Ulrich ihmettelee suuresti Erasmuksen neroa", minä sanoin; "ja arvelee, että hänen oppinsa ynnä muutamien hyvien ritarien miekka ja Lutherin saarnat pian panevat kristikunnan laidallensa."

"Ulrich von Huttenin sopisi ensiksi panna oma elämänsä laidalleen", kuului vastaus. "Mutta jättäkäämme puhe kristikunnasta ja näistä suurista tuumista, jotka ovat kokonaan ulkopuolella meidän piiriämme. Pankoot ritarit ritarikunnan laidalleen, ja kardinalit paavikunnan, ja keisari keisarikunnan. Hoitakoon kulkukauppias reppuansa, ja Erasmus lukuansa. Kukaties vasta havaitaan, että hänen ivakirjoituksillaan luostarien hullutuksista ja ennen kaikkia hänen aikaisemmin ilmestyneellä käännöksellään Uudesta Testamentista oli osansa tässä hyvässä työssä. Hänen mielilauseensa on: 'sytytä valkea, ja pimeys katoo itsestään.'"

"Kun vaan Erasmus", sanoin minä, "suostuisi ottamaan osaa seurauksiin, joita hän niin jalosti on auttanut aikaan saamaan!"

"Mihin ottamaan osaa?" kysyi hän nopeasti; "Lutherin pannaan julistamiseenko? vaiko Huttenin hurjiin tuumiin? Saattamaan ihmisiä siihen luuloon, että hän hyväksyy tuon Sachsin munkin raakoja ja rajuja soimauksia taikka seikkailevan ritarin rohkeita vehkeitä? St. Paavali kirjoitti kohteliaasti eikä koskaan palkinnut herjauksia herjauksilla. Erasmus vartoo, siksi kuin hän tapaa semmoisen uskonpuhdistajan kuin apostolin, ennenkuin hän yhtyy uskonpuhdistukseen. Mutta, ystävä", lisäsi hän, "minä en kiellä, että Luther on hyvä mies ja tarkoittaa hyvää. Jos tahdotte luopua vaarallisesta taakastanne ja ruveta opiskelemaan, saatte tulla luokseni, ja minä autan teitä niin paljon, kuin voin, rahalla ja neuvolla. Sillä minä tiedän, mitä köyhyys on, ja luulen, että te olette aiottu paremmaksi kuin kauppiaaksi. Ja", jatkoi hän seisauttaen hevostansa, "jos taas kuulette Erasmusta parjattavan pelkuriksi taikka petturiksi, saatte sanoa, että Jumalalla on enemmän tilaa valtakunnassaan, kuin ihmisillä kouluissaan; ja ettei semmoisten ihmisten, jotka katsovat asioita monelta puolelta, ole aina niin helppo taipua yhteen. Uskokaat myöskin, että niitten yksinäisyydellä, jotka näkevät liian paljon taikka rohkenevat liian vähän puoluemiehiksi ruvetaksensa, usein on katkerampi tuska, kuin martyrein mestauslavalla. Mutta", hän päätti matalalla äänellä, kun hän erosi minusta, "varokaat, ettette koskaan enää mainitse samalla kertaa Erasmuksen ja Huttenin nimeä. Minä vakuutan teille, ettei mikään sovellu niin vähän yhteen. Ulrich von Hutten on kovin raju ja vaarallinen mies."

"Minä en unhota koskaan Erasmusta", sanoin minä, kumartaen syvälle, kun tartuin hänen käteensä. Ja tohtori ratsasti matkaansa.

Niin, horjuvien surut ovat epäilemättä katkerammat, kuin miehuullisten; katkerammat, niinkuin myrkky on katkerampi kuin rohto; vihollisen haava katkerampi, kuin lääkärin. Kuitenkin lienee totta, että mitä selvemmin ymmärtää vastuksen ja vaaran, sitä suurempaa miehuutta vaaditaan niitten kukistamiseen. Semmoisen oppimattoman, yksinkertaisen miehen tie, joka ei näe mitään muuta, kuin oikeuden toisella puolella, eikä mitään muuta, kuin vääryyden toisella, on välttämättömästi helpompi, kuin sen, joka nähden paljon pahaa hyvässä asiassa ja vähän totuutta kaikkien erehdysten pohjalla, päättää kärsiä oikean asian hyväksi, vaikka se ei ole kokonaan vapaa erehdyksistä, vieläpä kärsiä yhdessä semmoisten miesten kanssa, joitten käytös tuskastuttaa häntä juuri sentähden, että hänen mielestänsä se asia, jota he harrastavat, on totuuden ja Jumalan asia. Lutherin koulussa ei liene todella sijaa Erasmuksella eikä Erasmuksen koulussa Lutherilla; mutta Jumalalla on sääliä ja sijaa molemmille.

Baselissa minä täytin jälleen reppuni Frodeniuksen kirjavaroista ja sain hyvin ilahuttavia uutisia häneltä evankeliumin totuuden leviämisestä (erittäin Lutherin kirjojen kautta) Italiassa ja Espanjassa. Minä en kääntynyt sen enempää Erasmukseen.

Likellä Zürichiä, Heinäkuulla.

Sydämeni on täynnä Ylösnousemisen virsiä. Kaikkialla mailmassa näyttää nyt olevan Pääsiäinen. Kun tänä aamuna, Zürichistä lähdettyäni, kiipesin yhdelle tämänpuoliselle kukkulalle ja viheriäin, metsäisten harjannetten välitse katselin hopealäikkeistä järveä sekä sitä purpuranväristen, kultaisten ja lumisten vuorten suurenläntäistä kehää, joka ympäröitsee Schweitziä, ja ajattelin niitä monilukuisia sydämiä, jotka näinä vuosina ovat herätetyt Jumalan lasten vapauteen, puhkesi vanha pääsiäis- ja kevätlaulu huuliltani: