"Entä mitä te ajattelette?" hän kysyi.
"Minä olen vaan halpa kulkukauppias", sanoin minä; "mutta luullakseni on pitkä matka Pilatuksesta, joka vihollisten käsiin jätti sen kunnian Kuninkaan, jonka hän tiesi viattomaksi — kenties alkoi huomata jumalalliseksi, St. Pietariin, joka kielsi rakastetun Mestarinsa. Herra, joka antoi Pietarille anteeksi, tietää, kummoinen kumpikin on; kuka on arka oppilas ja kuka Hänen vihollistensa pelkurimainen ystävä. Mutta ihmisten silmällä on tätä mielestäni mahdoton eroittaa. Minä tahtoisin mieluisammin olla Luther Wormsin valtiopäivillä ja anatheman ja pannan alainen, kuin kumpikaan."
"Ylpeästi puhuttu!" hän sanoi; "kun pitää pannaan julistettua väärä-uskolaista parempana, kuin apostolein ruhtinasta!"
Mutta varjo vierähti hänen kasvojensa yli, ja kohteliaasti jättäen minua hyvästi, ratsasti hän tiehensä.
Tuntui siltä kuin tämä keskustelu olisi varjostanut ja kylmännyt minunkin sydäntäni.
Vähän ajan perästä hiljensi ratsastaja kuitenkin kulkuansa ja viittasi minua tulemaan luoksensa.
"Onko teillä mitään tuttavia Baselissa?" kysyi hän suopeasti.
"Ei", minä vastasin; "mutta minulla on kirjeitä kirjanpainaja
Frodeniukselle, ja minua on kehoitettu etsimään Erasmusta."
"Kuka teitä siihen kehoitti?" kysyi hän.
"Hyvä ritari Ulrich von Hutten", minä vastasin.